Laura Lahtinen kisaa tulevana viikonloppuna Ateenan maailmancupissa

#UUTINEN #UINTI 10.10.2023

Kuva: Deep Blue Media

Uinnin maailmancupkausi käynnistyi viime viikonloppuna Berliinissä. Seuraava kilpailu käydään Kreikan Ateenassa tulevana viikonloppuna 13.–15.10.2023. Suomea kisoissa edustaa Simmiksen Laura Lahtinen.

Pitkän radan kausi Lahtisella päättyi vasta elokuun puolessa välissä alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin ja lyhyen radan kauden hän starttasi syyskuussa. Uimari opiskelee Mäkelänrinteen urheilulukiossa ja syksyyn on kuulunut treenien lisäksi ylioppilaskirjoitukset. Koulun ohella treenit ovat sujuneet hyvin ja kirjoitusten vuoksi Lahtinen nähdään maailmancupissa ainoastaan Ateenassa.

– Syksy on sujunut yleisesti ottaen hyvin. Viime kausi loppui sairasteluun, kun sain Japanissa koronan. Nyt olen kuitenkin välttynyt sairastumisilta, kun olen osannut reagoida tuntemuksiin tarpeeksi ajoissa, Lahtinen kertoo.

Kirjoitukset heti kauden alussa ovat tuoneet uimarille vähän stressiä, mutta kaikesta huolimatta hän lähtee Ateenaan odottavin fiiliksin. Treenissä on painotettu peruskuntoa ja ensimmäiset tehotreenit Lahtinen on tehnyt viime viikolla. Kauden ollessa näin alussa, hän ei ole asettanut tuleviin kilpailuihin sen kummempia odotuksia.

– Muutama viikko sitten kausi alkoi oikein hyvin ajallisesti ja teknillisesti lyhyellä radalla. Yritän pitää sen saman tunteen yllä Ateenassa, vaikka kyseessä onkin pitkän radan kilpailut. Yritän nauttia mahdollisimman paljon kisaamisesta, koska nämä ovat ainoa kisat minulle pitkällä radalla ennen Dohan MM-kisoja helmikuussa.

Lajiohjelmassa viikonloppuna Simmisen uimarilla on useampi laji ja hän aikoo nauttia niistä. Tämän kauden pääkilpailuksi uimarille on merkattu lyhyen radan EM-kilpailut.

– Hyvillä fiiliksillä lähden Kreikkaan ja odotan innolla kilpailua kansainvälisiä uimareita vastaan. Maailmancupinkisat ovat aina olleet kivoja. Vähän tietysti jännitystä tuo lyhyeltä radalta siirtyminen pitkälle radalle, mutta uskon, että se tulee sieltä kyllä, Lahtinen toteaa luottavaisena.

Lahtisen mukaan Ateenaan lähtee hänen henkilökohtainen valmentaja Petteri Laine.

 

Laura Lahtisen lajiohjelma: (kellonajat Suomen aikaa)

Perjantai 13.10.2023 | aamujakso 09:00 | finaalit 18:00

09:03 | N 400m vapaauinti
10:27 | N 200m perhosuinti

Lauantai 14.10.2023 | aamujakso 09:00 | finaalit 18:00
09:31 | N 200m vapaauinti
10:53 | N 50m perhosuinti

Sunnuntai 15.10.2023 | aamujakso 09:00 | finaalit 18:00
09:15 | N 100m perhosuinti
11:41 | N 200m sekauinti
*Muutokset lajiohjelmassa ovat mahdollisia.

Lahtiseen tilastot (Klikkaa päästäksesi tilastoihin.)

Laura Lahtinen

Suomen ennätykset | 50m rata

 

Kaikki Ateenan MC-kisoista | tulospalvelu | katso kisoja livenä