Ui kesäksi kuntoon palaa altaille vuonna 2020

21.12.2018

Jo vuodesta 1992 alkaen järjestettyä Ui kesäksi kuntoon -kampanjaa ei toteuteta vuonna 2019. Kampanja itsessään kerää kuntoa välivuoden aikana ja palaa toimintaan jälleen vuonna 2020.

Suomen Uimaliiton järjestämää Ui kesäksi kuntoon -kampanjaa ei toteuteta keväällä 2019. Kuntouintikampanjan järjestämisessä pidetään välivuosi, jonka aikana suunnitellaan tulevaisuutta ja tarkastellaan kehittämistarpeita siten, että kampanja voitaisiin toteuttaa vuodesta 2020 alkaen uudistuneena ja vetovoimaisempana.

Ui kesäksi kuntoon -kampanjan uudistumisessa tarvitaan kampanjaa toteuttavien uimahallien sekä uimaseurojen näkemyksiä osanottajamäärien kasvattamiseksi sekä entistä tehokkaampien toimintamallien saavuttamiseksi. 

Ui kesäksi kuntoon -kampanja on järjestetty vuodesta 1992 alkaen. Vuonna 2018 kampanjaan osallistui yhteensä noin 16 500 henkilöä 92 uimahallissa ja 29 uimaseurassa. 

www.uikesaksikuntoon.fi 

www.facebook.com/uikesaksikuntoon