Senet Diving Cup käynnissä Hollannissa

#UUTINEN 3.2.2017

Suoran videostriimin välityksellä voi tänä viikonloppuna seurata kansainvälistä uimahyppykisa Senet Cupia Hollannin Eindhovenista. Tasokkaissa kisoissa on mukana myös suomalaisia.

Ennen Eindhoven Diving Cupin nimellä tunnettu Senet Diving Cup on yksi Euroopan suurimpia kansainvälisiä aikuisten ja nuorten uimahyppykisoja. Tänä vuonna osallistujia on peräti 18 maasta. Sunnuntaihin asti kestävissä kisoissa on Suomesta mukana nuorten maajoukkue, eli nuorten EM 2018 -projekti, sekä Uimahyppyseura Tiirojen ja Vantaa Divingin hyppääjiä.

Torstaina onnistuivat erinomaisesti esimerkiksi B-tyttöjen 3 metrin kisassa voiton vienyt Sofia Sihvonen ja kakkoseksi sijoittunut Lauren Hallaselkä. Roosa Kanerva hyppäsi toiseksi A-tyttöjen 1 metrin ponnahduslaudan finaalissa perjantaina.

Livestriimi ja tulospalvelu: www.senetdivingcup.nl