Plaani kaunisteli SE-lukemiaan vapaaviestissä

#UUTINEN #UINTI 20.10.2018

Riku Pöytäkivi on karannut selvään johtoon Grand Prix -uintien GP-pisteissä avauspäivän jälkeen. Kampuksen Plaanin naiset pöllyttivät vuoden vanhaa SE-aikaansa.

Kampuksen Plaanin Mimosa Jallow, Jenni Moisio, Marlene Niemi ja Sonja Pentti juhlivat SE-tulosta. Kuva: Pasi Salonen

Jyväskylän GP-uintien avauspäivä tuotti yhden Suomen ennätyksen. Se kirjattiin SM-viestissä naisten 4x50 metrin vapaauinnissa, kun mestaruutta ja SE-aikaa puolustanut Kampuksen paranteli Suomen ennätystä yli kuusi kymmenystä tuloksella 1.40,58. Joukkueessa uivat Mimosa Jallow, Marlene Niemi, Sonja Pentti ja Jenni Moisio. Ankkuri Moisio kommentoi omaa osuuttaan:

– Ihan hyvin meni, vaikka on ollut vähän kipeänä. Paremmin kulki kuin henkilökohtaisessa. Viestissä syttyy, meillä on hyvä ryhmähenki ja kova kannustus.

Miesten 4x50 metrin sekauintiviestissä voiton kirjasi nimiinsä Helsingfors Simsällskapin joukkue (Niki Karlsson, Andrei Tuomola, Riku Pöytäkivi ja Kaarlo Seppänen) ajalla 1.38.62. Tiukan vastuksen tarjosi Swimming Jyväskylän joukkue (Janne Markkanen, Miikka Ruohoniemi, Alexander Kislitsyn ja Teemu Vuorela). Hopea-aika oli 1.40.03. Pronssia otti Uinti Tampere vain kahdeksan sadasosaa GP-uintien isäntäseuran jälkeen.

Pöytäkivi perhosteli kovatasoista vauhtia

Avauspäivän kovimmasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Helsingfors Simsällskapin Riku Pöytäkivi 50 metrin perhosessa. Pöytäkivi voitti ajalla 23,01, reilut kolme kymmenystä ennen Riihimäen Uimaseuran Niko Mäkelää, jonka uusi ennätys kirjataan nyt 23,37. Pöytäkivi on kerännyt ensimmäisen kisapäivän aikana jo 45 GP-pistettä, kakkosena tulee Teemu Vuorela ja kolmantena Jenna Laukkanen.

Miesten 100 metrin sekauintia hallitsi Swimming Jyväskylän Teemu Vuorela. Hän kellotti uudeksi ennätysajakseen 53,70. Teemu kommentoi suoritustaan seuraavasti:

– Hieman kaksijakoiset tunnelmat, hain MM-rajaa (53,39), se ei kuitenkaan mennyt rikki. Toisaalta aika oli komea.

Miesten 100 metrin vapaauinnin voiton vei Tampereen TaTU:n Anton Herrala ajalla 48,73. Tiukan vastuksen Herralalle tarjosi Riku Pöytäkivi. Herrala kommentoi uintiaan seuraavasti:

– Ihan hyvä uinti, odotin kuitenkin parempaa, mutta nyt ei tullut. Muutaman viikon kuluttua sitten SM-uinneissa.

Miesten 50 metrin rintauinnissa nähtiin tiukka taistelu. Voiton vei lopulta Cetuksen Ari-Pekka Liukkonen ajalla 27,33. Toiseksi ui Helsingfors Simsällskapin Andrei Tuomola ajalla 27,52. Kolmanneksi ui vain kahden sadasosan erolla Turun Uintiklubin Ossi Oksa ajalla 27,54. Liukkonen kommentoi uintiaan seuraavasti:

– Tämä on Suomessa kovatasoisin laji, paljon kansainvälisen tason uimareita. Tänään aamulla kärki oli toisinpäin. Eka piikki meni tosi hyvin, toisella loppu oli hyvä. Kokonaisuus oli todella hyvä. Hyvä ensimmäinen päivä.

Khalili päivitti vammaisuinnin Suomen ennätystä

Heti GP-finaalien avauslajissa, vammaisuinnin miesten 100 metrin vapaassa Vaasan Uimaseuran Nader Khalili tykitti uuden Suomen ennätyksen 56,09 luokassa S14.

Vammaisuinnin miesten 50 metrin rintauinnin voiton vei Swimming Jyväskylän Leo Lähteenmäki luokassa SB9 ajalla 33,13. 50 metrin perhosuinnin kärkikolmikon puolestaan muodostivat Swwimming Jyväskylän Leo Lähteenmäki (28,19), Vaasan Uimaseuran Nader Khalili (30,78) ja Lappeenrannan Uimareiden Taneli Härkönen (31,29).

Vammaisuinnin miesten 50 metrin perhosuinnin kärkikolmikon muodostivat Leo Lähteenmäki (28,19), Nader Khalili ( 30.78) ja Taneli Härkönen (31.29).

Niki Karlsson urakoi kaksi kovaa matkaa olemattomalla palautuksella

Naisten 200 metrin vapaauintia hallitsi alusta alkaen Cetuksen Aino Otava, voittaen ajalla 2.01,98. Naisten 100 metrin rintauinnissa Oulun Uinnin Veera Kivirinta kellotti voittoajaksi 1.08.31 ja piti takanaan kovan norjalaiskaksikon. Naisten 100 metrin perhosuinnin voiton vei vahvalla lopulla Uinti Tampereen Nea Norismaa ajalla 1.00,88.

Miesten 100 metrin selkäuinnissa nähtiin tiukka kamppailu kärkisijoista. Lopulta voiton kirjasi nimiinsä Helsingfors Simsällskapin Niki Karlsson, ajalla 55,37. Toiseksi tuli Oulun Uinnin Topias Nygård (55,63) ja hänestä vain kahden sadasosan päähän jäi Swimming Jyväskylän Janne Markkanen (55,65). Karlsson starttasi selkäuintivoittonsa jälkeen alle 10 minuutin päästä myös 200 metrin perhosessa taistellen sen urhoollisesti maaliin. Voiton vei selkeästi Uinti Tampereen Eemil Varho ajalla 2.03,36. Miesten 400 metrin sekauinnin voitti Kouvolan Uimareiden Ossi Kleimola ajalla 4.37,08.

Naisten 50 metrin selkäuinnissa voiton kirjasi Kampuksen Plaanin Susanne Hirvonen ajalla 28,19. Naisten 200 metrin sekauinnissa Swimming Club Vuokatin Jenna Laukkanen tykitti komean voittoajan 2.12,35. Tämä oli hänen kolmanneksi nopein aikansa ja tämän kauden paras.

Miesten 400 metrin vapaauinnin voitti Simmis Wandan Taneli Lantta 4.03,01. Miesten 200 metrin rintauinnissa nähtiin komea suoritus kun Uinti Tampereen Werneri Koskinen kellotti voittoajaksi 2.11,77, halliten lajia suvereenisesti.

Naisten 50 metrin vapaauinnissa Kampuksen Plaanin Marlene Niemen voittoajaksi kirjattiin 25,62. 800 metrin vapaauinnin voitti odotetusti Cetuksen Aino Otava. Voittoaika oli tällä kertaa 8.56,14. Naisten 200 metrin selkäuinnin voitti Helsingfors Simsällskapin Vilma Ruotsalainen ajalla 2.13,71.


GP-pisteet ja tulokset Livetimingissa 

 

 

 

 

 

Asiasanat

Grand Prix