Paloheimo hyppäsi kahdesti Suomen mestariksi

#UUTINEN 1.6.2018

Uimahyppyjen aikuisten SM-kilpailut käytiin tällä viikolla Helsingissä. Seniorimestaruuksista useimmat kirjattiin tällä kertaa nuorten nimiin.

Anni Paloheimolle ensimmäinen aikuisten tuplamestaruus. Kuva: Jouni Seppänen

Aurajoen Uinnin Jouni Kallunki ja Tiirojen Anni Paloheimo hyppäsivät henkilökohtaisten telineiden tuplamestareiksi kolmipäiväisissä mestaruuskilpailuissa Helsingissä. Molemmat voittivat sekä metrin että kolmen metrin ponnahduslautakisat. Juho Junttila haastoi Kallungin tiukasti metrillä, mutta kolmosella turkulainen oli ylivoimainen Junttilan joutuessa keskeyttämään. Miesten kisoissa tulostaso jäi matalaksi.

Naisissa vain yksi henkilökohtainen seniorimitalisti

Naisten lajeja dominoivat vuonna 2003 syntyneet Anni Paloheimo ja Sofia Slöör. Slöör hyppäsi kerrosten mestariksi Paloheimon viedessä laudat. Molemmat saivat vielä parihyppyjen kultaa. Metrin ponnahduslaudalla Paloheimo syrjäytti Suomen mestaruutta puolustaneen Roosa Kanervan hopealle. Kanerva hyppäsi täsmälleen samat pisteet (220,25) kuin vuosi sitten mestarina, Paloheimon voittotulos 224,65 oli koko kisojen kovin noteeraus.

Tulospalvelu