Japanilaiset mastersit vierailivat Suomessa

22.5.2018

Suuruimaseura JSS:n mastersuimarit Osakasta tekivät retken Suomeen viime viikolla. Matkaan liittyi ystävyysottelu, jonka järjesti Cetus Espoo, mutta ulkomaalaisviera oli ohjelmassaan paljon muutakin uinnin lisäksi. Kisoissa tunnelma oli leppoisa ja ystävällinen.

Uimaseura JSS:n Suomen vierailun pääteemana oli haastaa pääkaupunkiseudun masters-uimarit kilpailemaan Espoonlahden uimahallissa. Viime viikonloppuna käynti huipentui, kun yhteensä 55 japanilaista ja 60 suomalaista uimaria seitsemästä seurasta kisasivat ainutlaatuisessa ystävyysottelussa.

JSS-uimaseuralla on ollut tapana tehdä vastaavanlaisia vierailuja joka toinen vuosi eri puolille maailmaa. Nyt vuorossa oli Suomi, jonne japanilaiset halusivat tulla muumien ja Marimekon vetovoiman perässä. Kilpailuiden lisäksi he tutustuivat laajasti pääkaupunkiseutuun ja tekivät retken Tallinaan.

Kilpailua ja yhdessäoloa

Itse kilpailutapahtumaan liittyi vieraiden toivomuksesta normaalista poikkeavia käytäntöjä. JSS halusi vaikuttaa uinnin eräjakoihin muun muassa tasaamalla ystävyysotteluhengessä kaikkiin eriin sekä japanilasia että suomalaisia uimareita. Sekä suomalaiset että japanilaiset nauttivat leppoisasta ilmapiiristä. Tunnetuin paikalla ollut japanilainen uimari oli Sydneyn vuoden 2000 olympialaisten 100 metrin selkäuinnin hopeamitalisti Mai Nakamura. Hän ui 40-44-vuotiaissa 50 metrin selkäuinnissa kelpo voittotuloksen 32,81, muttei kuitenkaan aivan Raakel Luodon MME-vauhtia (30,25).

Japanilaiset olivat erittäin tyytyväisiä ystävyysotteluun ja he tarjosivat suomalalaisille yhteisen päivällisen hotellissaan. Samassa yhteydessä jaettiin myös muutamia palkintoja parhaille uimareille ja osallistumisdiplomit. Lopuksi pelattiin bingoa ja tanssittiin rockia ja letkalenkkaa, mutta karaokea ei laulettu.

Kaikki uimarit ja muut läsnäolijat pitivät tapahtumaa ikimuistoisena ja erityskiitoksen japanilaiset antoivat Cetuksen puheenjohtaja Eero Elovaaralle, joka vastasi vierailun järjestelyiden sujumisesta uinnin osalta. Muutenkin järjestelyt sujuivat kiitettävästi ja etenkin japanilaisten arvostamalla tarkkuudella.

Kilpailun tulokset: www.livetiming.fi 

Teksti: Marko Lysmä
Kuvat: Mika Ruusunen