Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tänään piti olla Japanin ja Tokion suuri päivä: nyt kansa on kääntymässä olympialaisia vastaan – "Tilanne on huolestuttava"

Huoli ensi kesälle siirretyistä olympialaisista kasvaa, kun koronavirustartunnat ovat kääntyneet nousuun Japanissa.

Tokio 2020
Olympiarenkaat valaisivat Tokion keskustaa torstaina. Kuva: Getty Images
Jussi Vainikka

Koko maailman katseiden piti olla suunnattuna Tokioon. Järjestyksessään 32. kesäolympialaiset oli määrä käynnistää Suomen aikaa iltapäivällä mahtipontisilla avajaisilla kisoja varten rakennetulla uudella Japanin kansallisstadionilla.

Sen sijaan Tokiossa herätään uuteen päivään tilanteessa, jossa kaupungissa on todettu ensimmäistä kertaa yli 300 koronavirustartuntaa yhden päivän aikana. Olympialaiset on siirretty pandemian vuoksi ensi vuodelle, ja kisojen toteutuminen on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin varmaa.

– Tilanne on Japanissa tällä hetkellä melko huolestuttava. Tartuntatapausten määrät ovat lähteneet viime viikkoina uudelleen nousuun, Suomen Tokion-suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurineuvos Markus Kokko kertoo Yle Urheilulle.

Tokion kisojen järjestelykomitean puheenjohtaja Yoshiro Mori sanoi Japanin yleisradioyhtiön NHK:n haastattelussa keskiviikkona, että nykyisenkaltaisessa tilanteessa olympialaiset jäisivät pitämättä. Japanissa oli torstaihin mennessä todettu yli 27 000 koronavirustartuntaa.

Valmistelut ensi vuoden kisoja varten ovat täydessä käynnissä, mutta epävarmuuden varjostamana. Epävarmuus on tarttunut myös Japanin kansaan, sillä alkuviikolla julkaistun tutkimuksen mukaan 36 prosenttia japanilaisista kannattaa olympialaisten siirtämistä edelleen ja kolmannes perumista kokonaan.

– Tutkimus sai paljon palstatilaa ja oli jossain määrin yllätys, miten paljon epäluuloa ensi kesän kisoja kohtaan koetaan. Vain noin neljännes oli nykyaikataulun kannalla, Kokko sanoo.

– Selkeästi taustalla on se huoli, mikä ihmisillä on virustilanteesta ja siitä, onko kisoja mahdollista tällä aikataululla järjestää turvallisesti.

Tokio 2020 laskuri
Laskuri Tokion keskustassa sen kertoo: olympialaisiin on aikaa tasan vuosi. Kuva: Getty Images

Kisojen siirtäminen aiheuttaa Japanille valtavia, vähintään satojen miljoonien eurojen lisäkustannuksia. Samalla hallitus ja paikallishallinnot ovat joutuneet käyttämään suuria summia isoihin lisäbudjetteihin maan taloudessa koronavirustilanteen hallitsemiseksi.

– Totta kai kansalaiset miettivät, kuinka paljon näistä kustannuksista tulee veronmaksajien maksettaviksi. Se heijastuu myös mielipidemittaukseen. Itse olympialaiset nauttivat suosiota kansan keskuudessa, siitä ei ole kahta sanaa, Kokko kertoo.

Milloin suuri päätös tehdään?

Olympiaprojekti on Tokiolle ja koko Japanille valtava ponnistus paitsi taloudellisesti ja urheilullisesti, myös imagollisesti. Kisojen siirtyminen on ollut koko kansalle suuri takaisku.

– Kaikki suuret infrastruktuurihankkeet 5G-verkkojen rakentamisesta lähtien ovat tähdänneet siihen, että tänä vuonna Japani ja Tokio näyttäytyvät maailmalle ultramodernina toimivana yhteiskuntana, joka toivottaa ihmiset tervetulleiksi, Kokko kertoo.

– Toisaalta ihmiset ymmärtävät, että päätös oli välttämätön tässä tilanteessa, jossa elämme. Ei sitä ole laajasti kyseenalaistettu.

Vaikka kisojen siirtäminen edelleen on saanut kannatusta gallupeissa, järjestäjät ja KOK ovat tyrmänneet vaihtoehdon. Kisat pidetään joko kesällä 2021 tai perutaan kokonaan.

– Tulevana syksynä käydään iso keskustelu. Jos ja kun kisat käydään ensi kesänä, pitää päättää missä muodossa ja millaisin turvajärjestelyin. Rajoitetaanko kenties katsojamääriä, tuleeko kuumemittauksia tai maskipakkoa? Keskustelu näistä käynnistyy varsinaisesti syyskuussa, Kokko toteaa.

Markus Kokko Suomen Tokion-suurlähetystö
Markus Kokko toimii Suomen Tokion-suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurineuvoksena. Kuva: Markus Kokon kotialbumi

Lopullisesta päätöksestä kisojen kohtalosta ei ole olemassa aikataulua. Järjestäjät ovat Kokon mukaan toivoneet, että päätöstä voisi lykätä jopa ensi vuoden huhtikuuhun, mutta todellisuudessa niin pitkälle asiaa tuskin voi venyttää.

– Esimerkiksi Japanin monet lajiliitot ovat sitä mieltä, että päätös tulisi tehdä jo tämän vuoden puolella, Kokko lisää.

Suomessa monet lajiliitot odottavat päätöksiä olympiakarsintamenetelmistä. Olympiakomiteassa epävarmuus ei kisavalmisteluissa näy eikä kisojen mahdollisella perumisella spekuloida. Valmistelut jatkuvat kisatiimin päällikön Leena Paavolaisen mukaan normaalisti niin pitkään, kunnes toisin päätetään.

– Monessa lajissa ei vielä tiedetä, miten karsinta jatkuu. Enemmän epätietoisuus vaikuttaa urheilijoihin, vaikka suomalaiset ovatkin pystyneet varsin hyvin harjoittelemaan kevään ja kesän aikana.

Kansallisilla olympiakomiteoilla ei ole äänivaltaa päättää kisojen kohtalosta. Suomessa olympiakomitean kanta ensi kesän olympialaisista on selkeä.

– Kisat tulee järjestää vain, jos ne pystytään vetämään läpi vastuullisesti ja eettisesti kestävällä tavalla. Jos kisat järjestetään, tärkeintä on taata urheilijoiden ja muiden toimijoiden turvallisuus, Paavolainen sanoo.

KOK on pitänyt Paavolaisen mukaan kansallisia olympiakomiteoita hyvin ajan tasalla kisojen tilanteesta.

Pieni pilkahdus

Kaikkein raastavinta lopullisen päätöksen odottaminen on kaikille noin 11 000 urheilijalle 206 maasta, joille mahdollisuus kilpailla suurimmalla näyttämöllä olympialaisissa olisi avautumassa.

Nyt uhan alla olevat kisat ovat rauhan aikana ensimmäiset, joita on jouduttu siirtämään. Tokioon kaavaillut olympialaiset peruttiin edellisen kerran vuonna 1940 sotien vuoksi.

Kisojen peruuntuminen kokonaan on myös nyt realistinen mahdollisuus, joka iskisi japanilaisiin kovaa.

– Toivottavasti niin ei käy, mutta jos käy, niin olen varma, että Japani menee siitäkin eteenpäin. Japanilaiset ovat kansaa, joka on tottunut vastoinkäymisiin. Maa on erittäin herkkä luonnonmullistuksille ja maanjäristyksille. Loppujen lopuksi japanilaiset ovat hyvin sitkeitä ja eteenpäin katsovia, Markus Kokko luonnehtii.

tokio 2020 rikako ikee
Leukemiasta toipuva uimari Rikako Ikee sai kunnian vilauttaa olympiatulta torstaina Tokiossa järjestyssä seremoniassa. Kuva: Getty Images

Tokiossa pitkään näkyvästi esillä olleet lähtölaskentanäytöt ovat vähentyneet kaikessa hiljaisuudessa koronaviruksen langettaman varjon alla. Torstaina kaupungissa pidettiin maltilliset juhlallisuudet, kun uuden aikataulun mukaisiin avajaisiin oli aikaa tasan vuosi.

Ilotulitukset jäivät väliin, kun upouudella olympiastadionilla järjestettiin lyhyt seremonia, luonnollisesti ilman katsojia. Ikoninen olympiatuli on pysynyt piilossa siitä saakka, kun se saapui Japaniin maaliskuussa.

Torstaina tulesta nähtiin pieni pilkahdus. Pilkahdus luo toivoa siitä, että olympiatuli roihuaa vuoden päästä Tokiossa täydessä liekissään.

Korjattu kello 7.28, että japanilaisista 36 prosenttia kannattaa olympialaisten siirtämistä edelleen. Aiemmin jutussa luki 36 japanilaista.

Lue myös:

Tokion olympialaisten järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Mori löi karun faktan pöydälle – ilman rokotetta kisoja ei tule

Ida Hulkolle loistouutisia, Suomen ennätys hyväksyttiinkin Tokion olympialaisten A-rajan alitukseksi: "Vetää ihan sanattomaksi"

Jälkihien asiantuntijat skeptisiä suurtapahtumien järjestämisestä: "Epäilen, että tässä saattaa jäädä kahdet olympialaiset kisaamatta"

KOK-pomo haluton järjestämään Tokion olympialaisia ilman yleisöä

Olympialaiset pelottavat Tokiossa, puolet asukkaista ei haluaisi kisoja ensi kesälle

Suosittelemme