Vanders julkaisi katu-uskottavan nimensä

#UUTINEN 10.10.2014

Viime kesäkuussa Vantaalla yhdistyneet Poseidon, Vantaan Uimarit ja Vesikot julkistivat seuransa ilmeen ja nimen. Lähes 300 lisenssiurheilijan seura tunnetaan nyt nimellä Vanders.

Vandersin uimareita perjantain julkistustilaisuudessa. Kuva: Jussi Salminen

Vantaalla voimansa yhdistäneet kolme uimaseuraa esittelivät ylpeänä uuden seuransa ilmeen perjantaina. Puheenjohtaja Juha Karttunen paljasti seuran nimeksi nuorekkaan, uudenaikaisen ja rouheasti vantaalaisen Vandersin, johon tähän asti käytetty Uinti Vantaa nyt vaihtuu.

Seura toimii viidessä Vantaan uimahallissa, ja sillä on kolme uinnin edustusryhmää, joita luotsaavat Janne Ihanainen, Anttoni Laitinen ja Jukka Pikkarainen. Taitouintipuolesta vastaa Katri Kuikka. Lisenssiuimareita seurassa on 267 ja taitouimareita 30. Seuran tavoitteena on ”yhdessä parempaa uintia” ja kunnianhimoisena visiona ”olla Suomen johtava uimaseura mitattuna tyytyväisyytenä  toimintaan, jäsenmäärällä ja kilpailumenestyksellä”.

– Itse vantaalaisena olen hyvin tyytyväinen tähän seurafuusioon, olen sitä odottanut jo jonkin aikaa. Nimikin on hieno, se edustaa uutta ajattelua, nuorekkuutta, tiimityötä ja tietenkin vantaalaisuutta, Uimaliiton puheenjohtaja Sami Wahlman kertoi.

Seura järjesti nimikilpailun, josta uusi nimi on johdettu. Seuran katu-uskottavan graafisen ilmeen on luonut Mika Ruusunen.


www.vanders.fi 

Facebook  

Henkilöt

Sami Wahlman