Uimareille 90 tuhatta euroa apurahoja

#UUTINEN 8.3.2016

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen myönsi 102 kesälajin urheilijalle yhteensä reilut miljoona euroa urheilija-apurahoja. Joukossa oli seitsemän uimaria.

Opetus- ja kulttuuriministeriön suuri urheilija-apuraha on 20 tuhatta euroa ja pieni apuraha 10 000 euroa. Lisäksi nuoren urheilijan apurahana jaetaan 5 000 euroa. Esitykset apurahojen saajista ministeriölle tekee Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

– Kuluva vuosi on kesälajien urheilijoille merkittävä, ja lähestyvät Rion olympialaiset ja paralympialaiset ovat huipentuma koko urheiluvuodelle. Urheilijoillamme on hyvät edellytykset menestyä tulevan kesän arvokisoissa, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Urheilija-apuraha ei ole palkkio menestyksestä, vaikka sitä myönnettäessä arvioidaan myös menestysmahdollisuuksia kansainvälisissä arvokilpailuissa.

Apurahan saamisen edellytyksenä on se, että urheilijalla on henkilökohtainen valmentaja tai valmennustiimi ja lajilla on kansainvälisiin arvokilpailuihin valittu maajoukkue. Lähtökohtaisesti apurahan saanti edellyttää myös urheilijan kuulumista lajiliiton maajoukkue- ja valmennusjärjestelmän piiriin.

Lisäksi arvioinnissa otetaan huomioon lajien erityispiirteet, kansainvälinen arvostus ja taso, paralympialajeissa myös eri kilpailuluokkien taso sekä kilpailuihin osallistuvien maiden sekä sarjoihin osallistuvien urheilijoiden määrä.

Kaikki apurahat OKM:n sivuilla

Kesälajien urheilija-apurahat uintiurheilussa 2016

20 000 euroa
Jenna Laukkanen
Ari-Pekka Liukkonen
Matti Mattsson

10 000 euroa
Matias Koski
Leo Lähteenmäki

5 000 euroa
Mimosa Jallow
Silja Känsäkoski