Uimaliitto ja Polar aloittavat yhteistyön

#UUTINEN 14.9.2021

Polar Verity Sense tallentaa sykkeen, matkan ja vauhdin automaattisesti uima-altaassa erityisen uintitilan avulla. Kuva: Polar

Suomen Uimaliitto ja puettavaan urheiluteknologiaan erikoistunut Polar Electro Finland Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen.

Vuonna 1977 perustettu Polar kehittää ja valmistaa sykemittareita ja erilaisia harjoitussovelluksia huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Yhteistyön myötä mahdollistetaan maajoukkuetason uimareiden entistä parempi seuranta.

Uimaliitto hyödyntää Polarin tuotteita erityisesti uinnin maajoukkueen kanssa sekä Helsingin olympiavalmennuskeskuksessa ja Turun harjoituskeskuksessa.

– Polarin sykemittarit helpottavat valmennusta. Niiden ansiosta pystymme harjoituksen aikana seuraamaan uimarin rasitustasoja sekä kuormittavuutta ja kun Polarin kellot ovat käytössä jatkuvasti voimme seurata myös urheilijan palautumista ja unta. Olen innoissani tästä yhteistyöstä, joka ohjaa entistä tietopohjaisempaan ja kokonaisvaltaisempaan valmennukseen, huippu-uinnin valmennuspäällikkö Tommi Pulkkinen kertoo.

– Polarilla on pitkä historia yhteistyöstä huippu-urheilun parissa ja on ilo päästä nyt yhteistyöhön huippu-uinnin kanssa. Tuotekehityksemme on panostanut viime vuosina paljon uinnin mittaamiseen. Nyt useilla rannelaitteilla on mahdollista mitata uintimetriikoita ja myös syke ja matka saadaan mitattua tarkasti uimalaseihin kiinnitettävällä Polar Verity Sense -optisella sykesensorilla, Nordic Managin Director Liisa Puranen kommentoi.

Polar

Yli neljänkymmenen vuoden ajan Polar on ollut puettavan urheiluteknologian edelläkävijä auttaen urheilijoita ja valmentajia saavuttamaan huippunsa. Polar kehitti maailman ensimmäisen kannettavan sykemittarin ja on siitä lähtien tarjonnut entistä monipuolisempia harjoitusratkaisuja huippu-urheilijoille, valmentajille ja aktiiviliikkujille. Polarin tuotteet ovat pysyneet vuosien ajan uskottuina harjoituskumppaneina tarkkuutensa, luotettavuutensa ja erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Yrityksen palkittu tuotevalikoima koostuu innovatiivisista puettavan urheiluteknologian ratkaisuista, jotka toimivat saumattomasti Polarin harjoitussovellusten ja pilvipalveluiden kanssa.

Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa. Lue lisää www.polar.com/fi