Ari-Pekka Liukkonen ja kello eri mieltä

29.7.2011

Suomen tämän hetken nopein uimari, Jyväskylän Ari-Pekka Liukkonen, karsiutui MM-välieristä 50 metrin vapaassa mystisellä tavalla. Liukkonen ei löytänyt uinnistaan mitään vikaa. Aika jäi kuitenkin tarjolla olleesta välieräpaikasta reilut kolme kymmenystä.

Swimming Jyväskylää edustava Ari-Pekka Liukkonen karsiutui välieristä 50 metrin vapaauinnissa Shanghain MM-kilpailuissa. Liukkonen sijoittui 27:nneksi tuloksella 22,67, joka on täsmälleen sama tulos kuin Espoon SM-uinneissa heinäkuun alussa.

- Hyvä uinti, aika huono, Liukkonen naurahti suorituksensa jälkeen.

Hän kertoi uinnin tuntuneen hyvältä, kauden parhaalta suoritukselta, vaikka aika ei sitä vahvistanutkaan.

- Aika paljon kovempaa tulosta odottelin mutta ei siitä uinnista äkkiseltään mitään valittamista löydy, Liukkonen pohti.

Alkuerien taso ei ollut kovinta mahdollista, sillä kukaan ei alittanut aamulla 22 sekuntia. Nopeimpina välieriin etenivät kärkiajan 22,03 jakaneet Cesar CieloNathan Adrian ja George Bovell. Karsintarajaksi muodostui 22,33, joka ei Liukkosen mukaan ollut mahdoton.

- Kyllä se olisi saanut sinne välieriin mennä, ei tuo nyt niin hirveä taso ollut, Liukkonen tuumi.

Tällä kaudella hän on lähennellyt Suomen ennätystään 22,41, jonka hän jakaa yhdessäAndrei Tuomolan kanssa. Kauden parhaaksi jäi toukokuinen 22,45. Siksi Liukkonen oli hieman ymmällään miksi ennätys ei nyt parantunut.

- Valmistautuminen on mennyt oikeastaan tosi hyvin. Singaporesta lähtien on tuntunut vain päivä päivältä paremmalta. Eiköhän se Suomen ennätys pian mene, kun pääsee vain pitkälle radalle kisaamaan, keväällä oli kuitenkin useampi uinti tosi lähellä herkistelemättömänä, ja niistä löytyi kuitenkin parannettavaakin, sanoi Liukkonen.

Uimaliiton kisasivu.

 

Perjantaiaamun suomalaistulokset

M 50 m VU alkuerät

1) CIELO FILHO Cesar BRA 22.03 Q
1) ADRIAN Nathan USA 22.03 Q
1) BOVELL George TRI 22.03 Q
...16) GRECHIN Andrey RUS 22.33 Q
...27) LIUKKONEN Ari­""