Sinivalkoinen sydän

#BLOGI #UINTI 31.3.2015

Kuva: Jussi Salminen

Kun jokin asia loppuu se samalla antaa myös mahdollisuuden uuden kehittymiselle. Viime viikolla ilmoitettiin ettei uintimaajoukkueen päävalmentaja jatka työssään. Tämän seurauksena minua pyydettiin ottamaan vastuulleni uintimaajoukkueen vetäminen. Vaikka tilanne tuli eteen nopeasti en kuitenkaan joutunut pitkään miettimään asiaa. Tunnen nimittäin ihmiset joiden kanssa olisin lähdössä tekemään yhteistyötä ja sen kehityksen joka suomalaisessa uinnissa on viime vuosina nähty. Olenhan itse saanut olla osa sitä kehitystä.

Nykyäänhän meillä on aikuisten maajoukkueessa laajalla rintamalla lahjakkuuksia jotka onnistuessaan pystyvät yltämään arvokisamitaleihin ja finaalipaikkoihin. Tämä ryhmä joka nyt edustaa Suomea maajoukkuetasolla on ryhmä joka on kehittynyt viime vuosien aikana. Pitkään Hanna-Maria oli lähes ainoa joka pystyi uimaan arvokisoissa finaaliin ja jopa mitaleille. Hanski on edelleen mukana se on hienoa. Hänen kanssaan joukkueessa on paljon uutta potentiaalia joista parhaina osoituksina Matti Mattssonin ja Ari-Pekka Liukkosen mitalit viime vuosilta sekä naisten sekauintiviestin finaalipaikka LRMM-uinneissa Dohassa.

Myös nuorten puolella tämän vuoden European Gamesiin lähtevä joukkue tulee olemaan upea. Hienoja nuoria uimarilupauksia joilla on tulevaisuudessa vain taivas (tai uimahallin katto) rajana. Nuorissa olemme pystyneet tuottamaan vuosittain vähintään kymmenen semifinaalipaikkaa jo useiden vuosien ajan. Historia on osoittanut, että sieltä suurella todennäköisyydellä nousevat myös tulevaisuuden aikuisten tähdet.

Suomalaisen uinnin suunta on siis oikea ja minun näkemykseni mukaan sitä suuntaa pitää entisestään vahvistaa hyvällä yhteistyöllä maajoukkueen ja uimari/valmentaja parien sekä seurojen kesken. Olen tänään lähdössä ensimmäiseen tapaamiseen joissa tapaan kaikki olympiakomitean tukiurheilijamme ja heidän valmentajansa omissa ympäristöissään. Näiden tapaamisten jälkeen kokoonnumme SM-uintien yhteydessä ja tavoitteena on saada lyötyä lukkoon suunnitelma maajoukkueen toiminnalle Rion kisoihin asti.

Nuorten toiminta jatkuu suunnitelman mukaan European games kisaan saakka. Ensi kauden toimintasuunnitelmat nuorten osalta tulevat muuttumaan jonkin verran koska Finan linjauksia mukaillen myös LEN on muuttamassa nuorten ikäluokkia siten, että esim. NEM-kisaan tulee yksi ikäsarja enemmän. Se tarkoittaa sitä, että nykyinen nuorten maajoukkueen vanhempi ikäluokka jatkaa vielä yhden vuoden NEM-ikäisissä. Tämä taas tarkoittaa myös maajoukkueiden ikäluokkiin tarkennuksia. Infoamme maajoukkueiden ensi kauden toimintasuunnitelmista SM-kisojen jälkeen.

Jatkossa tarvitsemme maajoukkueemme käyttöön osaajia valmennuksen eri osa-alueilta. Ihmisiä jotka osaavat oman asiansa erityisen hyvin ja voivat antaa kärkiuimareillemme niitä kaivattuja pieniä eteenpäin vieviä asioita jotka maailman kärkeä tavoitellessa ovat kultaakin kalliimpia. Tarvitsemme myös erikoistumista. Päämatkojen kestot vaihtelevat alle 22 sekunnista 16 minuuttiin. On siis selvää, että huippuvaiheessa valmennuksen pitää olla erittäin pitkälle yksilöityä uimareiden päämatkojen ja lajien mukaan. Lapsuus ja valintavaiheessa tilanne on erilainen ja monipuolisia ärsykkeitä tarvitaan paljon jotta mahdollisuus oman vahvuuden maksimoimiseen huippuvaiheessa olisi mahdollista.

Tarvitsemme myös kivenkovaa yhteishenkeä ja ylpeyttä edustaa Suomea. Toimintakulttuurin tulee olla arvostava ja kannustava. Rento mutta samalla ammattimainen. Uskaltava ja heittäytyvä.

Sinivalkoinen sydän!


Teksti: Jari Varjonen