Pitkän radan GP-kisat alkoivat Espoossa

#UUTINEN 12.5.2017

Grand Prix -uinnit polkaistiin käyntiin perjantaina Espoossa. Mimosa Jallow kiihdytti GP-pistekisan kärkipaikalle, mutta jätti omat suorituksensa vain avauspäivän varaan.

Kalle Pyykkönen ui kakkoseksi 200 metrin sekauinnissa. Kuva: Jussi Salminen

Pitkän radan Grand Prix -uinnit alkoivat perjantaina Espoossa. Avauspäivän parhaasta tuloksesta vastasi Kampuksen Plaanin Mimosa Jallow, joka urakoi perjantai-iltana kaksi matkaa. Päämatkalta 50 metrin selkäuinnissa tuloksena oli 28,63.

– Olen tosi iloinen, en ole viikkoon uinut kovaa, sillä olen sairastellut. Siksi vähän painoi kaksi starttia tänään, vaikka molemmat olivatkin 50-metrisiä, Jallow kertoi.

Jallow jäi tuloksellaan ensi kesän MM-uintien A-rajasta vain 0,11 sekuntia, mutta hän on saavuttanut A-rajan jo viime kaudella. Ensimmäisen starttinsa Jallow otti 50 metrin vapaassa tuloksella 26,04. Jallow keräsi perjantain aikana komeat 42 GP-pistettä siirtyen johtopaikalle, mutta kertoi päättävänsä kisansa näihin suorituksiin ja suuntaavansa kotiin.

Eura Swimming Teamin Tessa Nurminen yllätti itsensä 50 metrin vapaassa. Kesällä 2015 Suomea MM-uinneissa edustanut Nurminen kauhoi aikaan 25,59. Se uupui ensi kesän MM-uintien esitysrajasta vain 0,22 sekuntia.

– No pikkuisen olen yllättynyt, se oli tosi hyvä. Taisi kuitenkin olla toiseksi paras aikani koskaan, Nurminen sanoi.

Ari-Pekka Liukkonen ui myös kelpo vauhtia perjantaina. Päämatkallaan 50 metrin vapaassa isäntäseura Cetusta edustava Liukkonen ylsi aamun alkuerissä vauhtiin 22,24. Illan finaalissa hän kuitenkin jäi aamun vauhdistaan kaksi kymmenystä.

100 metrin rintauinneissa voitot nappasivat Oulun Uinnin Veera Kivirinta uudella ennätyksellään 1.10,47 ja Swimming Jyväskylän Teemu Vuorela ajalla 1.03,31.

GP-pistetilanne