Kuva: Jussi Salminen
Uintiharjoittelussa lähes aina keskeisessä roolissa on valmentajan tekemä harjoitus jonka uimarit toteuttavat ennalta suunnitellun mukaan. Harjoitus kestää tunnista noin kahteen tuntiin ja siinä uidaan yleensä rataa kiertäen ryhmässä erilaisia matkoja ja erilaisilla nopeuksilla sekä tauoilla. Haluaisinkin nyt pohtia hieman sitä voisiko harjoituksessa tehdä asioita eri tavoilla?
Useissa yksilölajeissa harjoittelua tehdään varsin poikkeavasti uinnista. Suuri osa harjoitteista tehdään itsekseen valmentajan ohjeiden mukaan. Valmentaja on paikalla suuressa osassa harjoituksia mutta ei kaikissa. Esimerkiksi peruskestävyyttä kehittävät harjoitteet tehdään usein itsekseen ja vasta kisavauhtisiin suorituksiin otetaan mukaan kirittäjä maksimaalisen yrityksen takaamiseksi. Tässä on se hyvä puoli, että oman vauhdin pystyy paremmin säätelemään kun edessä ja takana ei tule muita. Altaassa tämän toteuttaminen on haastavampaa mutta ei mahdotonta. Leikitään vaikka ajatuksella, että allasaikaa on kaksi tuntia ja valmentaja on määrittänyt, että urheilijan tulisi tänään tehdä tunnin kestävä peruskestävyys sarja jota ennen on alkulämmittely ja lopuksi pieni loppuveryttely. Tällöin uimarit voisivat aloittaa harjoituksen tekemisen kun ovat siihen valmiita ja tehdä nopeudet yksilöllisesti. Jokaisen harjoitus tulee tehtyä alusta loppuun tehokkaasti ilman pitkiä taukoja hitaampien valmiiksi tulemisen odottamisessa tai ilman liian kovia nopeuksia kun yritetään pysyä nopeampien mukana. Harjoituksen aikana kuitenkin altaassa ovat myös ryhmän muut uimarit joten sosiaalisuuttakin ehtii vaalimaan muiden kanssa ennen ja jälkeen harjoituksen. Tällainen harjoitusmuoto toki sopii vasta hieman vanhemmille uimareille mutta siihen suuntaan voidaan kannustaa hiljalleen harjoittelun kehittyessä.
Toinen asia jonka nostan pohdintaan on yksilöllinen taidon kehittäminen. Miten Messistä tuli niin hyvä? Tai miten Boltista tuli niin nopea? Maailman parhaiden urheilijoiden tarinoita kuunnellessa usein toistuu sama asia, he ovat harjoitelleet itsekseen normaalien harjoitusten lisäksi. He ovat siis saattaneet jäädä harjoituksen jälkeen hiomaan taitojaan omalla ajallaan. Heitänkin pallon ilmaan suomalaisille uimareille ja valmentajille. Pitäisikö harjoituksessa jäädä lopuksi aikaa omien taitojen hiomiseen rauhassa ilman lähtöjä ja kiirettä. Uimarit voisivat tehdä vaikka startteja rauhassa detaljeihin keskittyen ilman ajanottoa tai vaikkapa hio vapaauinnin käsivetoa rauhassa valmentajan antamien ohjeiden mukaan. Uskoisin, että kun tällaista valmennuskulttuuria alettaisiin luomaan ryhmään se johtaisi hyvään kehitykseen taidon kehittymisessä. Taidon kehittymisessä aika ja asioiden hahmottaminen ja niiden ymmärtäminen ovat erityisen tärkeässä asemassa.
Uskaltakaa siis antaa uimareiden tehdä harjoituksia myös itsenäisesti. Se johtaa paremmin kohdistuneeseen yksilöllisempään harjoitukseen ja ajan antaminen taidon kehittämiseen taitojen ymmärtämiseen. Valmentaja voi silti olla läsnä mutta enemmän ohjata itsenäiseen harjoitteluun.
Teksti: Jari Varjonen