Mattsson jäi finaalista paraatimatkallaan

#UUTINEN 20.8.2014

Matti Mattsson ei päässyt vieläkään henkilökohtaiseen EM-finaaliin, kun kohtalona oli karsiutuminen Berliinin illassa. Mimosa Jallow puolestaan kauhoi lähes SE-vauhtia.

Matti Mattsson ei selviytynyt päämatkansa 200 metrin rintauinnin EM-finaaliin Berliinissä keskiviikko-iltana. Näin hänellä on aikuisten EM-tasolla vielä finaali kokonaan saavuttamatta. Mattsson oli välierien kymmenes tuloksella 2.12,93. Finaaliin vaadittiin hieman yli sekunnin kovempi tulos, 2.11,89.

– Ei oikein tiedä mitä sanoisi, pettynyt olen, mitalia tultiin hakemaan ja tämä oli tulos. Ei osaa sanoa mistä johtuu vielä, uinti tuntui hyvältä, kaikki tuntui hyvältä, paitsi kolmas käännös, Mattsson ihmetteli.

Mattsson on edellisen kuuden vuoden aikana onnistunut parantamaan ennätystään jokaisissa kauden pääkilpailuissa, joten tälle vuodelle tuli seesteisempi suhdanne. MM-mitalistin on nyt suunnattava katseet eteenpäin.

– Nyt pitää vain laittaa nokka ylöspäin, runtata finsta perjantaina ja sitten huilata 3-4 viikkoa ja ei muuta kuin kovaa treeniä seuraavaa kautta varten. Pidän edelleen siitä kiinni, että kultamitali tulee olympialaisissa, hän jatkoi.

Jallow oli onnellinen ennätysajastaan

Mimosa Jallow venyi uuteen ennätykseensä satasen selkäuinnin välierissä. Jallow oli 14:s ajalla 1.02,03. Oma ennätys parantui kahdeksan sadasosaa, eikä Hanna-Maria Seppälän Suomen ennätyskään ollut kaukana (1.01,94). 

– Nyt on kyllä tosi hyvä fiilis. Selkä on kuitenkin niin kova laji jaloille ja monta starttia on jo takana näissä kisoissa, joten olen niin onnellinen, että ennätys tuli nyt henkilökohtaisella ja semifinaalissa, juuri silloin kun piti. Sain mitä haluisin, tavoite oli semifinaali paikka ja ennätys ja sehän sieltä tuli, Jallow hehkutti.

Selkäuimareille Berliinin velodrom ei ole ongelmaton uintiareena.

– Allas on nopea, mutta katto on vaikea selkäuimareille. Ensimmäinen vinsta meni hyvin ja keskityin olemaan katsomatta kattoon, mutta toisella vinstalla alitajuisesti aloin taas katsomaan kattoon ja sitten meni vähän köyteen uinti, Jallow harmitteli.

Kuluva kausi on ollut Jallowille huikea, ennätyksiä on tullut usealla matkalla. Satasen selkäuintia hän on nakuttanut jo useampaan otteeseen 1.02:n tuntumaan.

EM-altaassa hänellä on vielä jäljellä 50 metrin selkä- ja vapaauinti.

– Ihana fiilis lähteä 50-metriselle, varsinkin, kun on uinut niin monta satasta.


Suomalaistulokset Uimaliiton kisasivulla 

Tulospalvelu: www.bln2014.de