Leiviskä nautti kotikisojen 11. sijastaan

#UUTINEN 9.7.2010

Uimahyppyjen nuorten EM-kisoissa Helsingissä Suomen Elina leiviskä eteni finaaliin A-tyttöjen kerroksilla ja sijoittui kovatasoisessa kisassa 11:nneksi.

Perjantain aamujakso


A-tyttöjen kerroskarsinnan ylivoimainen ykkönen oli Venäjän Tatiana Perunina, joka puhkoi kahdeksalla hypyllä 400 pisteen rajan. Leiviskä saalisti 328,20 pistettä. Viime vuoden kisoissa Unkarin Budapestissa Perunina sijoittui toiseksi. Aamukarsinnassa Perunina kokosi korkeimmat pisteet yhdestä hypystä, kun hän heitti käsinseisonnasta kympistä taaksepäin kolme volttia ja kokosi 64,35 pistettä.

Leiviskä hyppäsi tasaisen sarjan, yhteensä kahdeksan hyppyä. Vain ensimmäisessä hypyssään, puolitoista volttia taittaen 10 metristä hän epäonnistui hieman kaaduttuaan lähdössä hyppynsä hieman eteenpäin. Yksikään hyppy ei kuitenkaan epäonnistunut, vaan kierros kierrokselta Tiirojen kasvatti paransi sijoituksiaan. Viime vuonna Elina ei voinut osallistua nuorten EM-kisoihin Budapestissä kipeytyneen selän takia. Kaikkiaan Suomen ensimmäisellä finalistilla on rankka urakka kotihallissaan Mäkelänrinteen uintikeskuksessa, sillä hän hyppää lisäksi vielä niin metrin kuin kolmen metrin lautakisassa. Lauantain metrin ja maanantain 3 metrin lautakisassa nähdään myös näiden EM-kisojen medianimi, Monacon Pauline Ducruet, prinsessa Stephanien tytär.

Perjantain toisessa aamupäivän karsinnassa, B-poikien yhden metrin laudalla ei ollut suomalaisia mukana. Tasaisessa kilpailussa kärkipaikat vaihtuivat tuon tuosta. Ykköseksi hyppäsi britti Jack Laugher. Viime vuoden mitalisteista mukana on Italian pronssimitalisti Andrea Chiarabini, joka sijoittui karsintojen kolmanneksi.

Nuorten EM-kisoissa nuoret tekevät karsinnoissa hyppyjä pakollisista ryhmistä, jolloin hyppyjen vaikeusaste kerroinkin on myös rajoitettu, sekä sitten vapaavalintaisia hyppyjä. Finaalissa pistelasku jatkuu karsintojen pakollisten hyppyjen pisteistä. Pakollisia hyppyjä ei enää hypätä, vaan loppukilpailussa nuoret saavat esittää vapaavalintaisia hyppyjään. Perjantain karsinnassa erityisesti B-poikien metrin laudalla kärkipaikat vaihtuivat tiheään nuorten esittäessään parastaan vapaavalintaisissa hypyissään. Silloin myös vaikeusasteet olivat korkeat, kuten A-tyttöjenkin kerroksilla.

Perjantain finaalijakso

Elina Leiviskä sijoittui uimahyppyjen nuorten EM-kilpailujen kerrosfinaalissa 11:nneksi. Loppukilpailuun helsinkiläinen eteni kahdeksantena. Täpärän voiton A-tyttöjen kerroksilla vei Venäjän Tatiana Perunina, joka kirkasti viime vuotisen hopeansa kullaksi. Peruninan kauden päätähtäin on ilmeisesti aikuisten EM-kisoissa Budapestissa myöhemmin kesällä.

- Olen varalla. Yksi hyppääjä on sairastellut ja voi olla, että pääsen kuin pääsenkin edustamaan Venäjää EM-telineille.

Peruninan maannainen Maria Poluyanova jäi reilun pisteen ja otti hopeaa. Yllätyspronssimitalisti oi Ranskan Laura Marino, joka tosin eteni toiseksi parhaana finaaliin. Kun hyppääjiä esiteltiin yleisölle ennen kisaa, Lauran tiedot hieman hämmensivät, sillä hän oli ilmoittanut harjoitelleensa uimahyppyjä vasta kaksi vuotta. Katsomoon hänen hyppynsä vaikuttivat kuitenkin eleettömän tyylikkäiltä, varmoilta, minkä lisäksi veteenmenot olivat hallittuja.

- Olin ennen telinevoimistelija, mutta aika huono sellainen. Valmentajani, entinen uimahyppääjä, suositti lajinvaihtoa, ja tässä sitä nyt ollaan, pronssistaan yllättynyt ranskalainen kertoi.

A-tyttöjen kerroskilpailu oli komea. Finalistit hyppäsivät neljä vapaavalintaista hyppyä, jotka ynnättiin aamun pakollisten hyppyjen pisteisiin. Lähes kaikki esittivät samat hypyt kuin karsinnoissa, vaikka pakko näin ei ole tehdä. Niin myös kärkikaksikko ja Leiviskä.

- Muuten hyppyni sujuivat kutakuinkin samalla lailla, vain yksi epäonnistui hieman finaalissa toisin kuin karsinnoissa. 2,5 voltin sisäänpäin hypyssä lähtöni oli jotenkin toisenlainen ja avasin hypyn liian aikaisin enkä malttanut pitää kerää pidempään kiinni, kahdeksantena loppukilpailuun edennyt suomalainen selvitti.

- Mutta tosi iloinen olen. Kisassa oli aivan mahtava tunnelma. Kyllä kotikisat ovat upeat, omassa harjoitushallissaan Mäkelänrinteessä esiintynyt 17-vuotias helsinkiläinen pohti.

Kerrokset ovat Elinan lempiteline, vaikka hän kilpailee myös laudalla näissä kisoissa. Kerroksia hän kehuu äärettömän mukavaksi telineeksi.

- Niissä huomaa parhaimmin edistyksensä. Ja korkealta on vaan niin upeaa hypätä.

Lauantaina Elina saa kukaties isoimman yleisön edessä koskaan. Yleisön eteen kun silloin astuu myös Monacon Pauline Ducruet, prinsessa Stephanien tytär. Lipunmyynti on käynyt vilkkaana.

- Olen usein kilpaillut Paulinen kanssa, ja me olemme vaihdelleet kommentteja kuten urheilijat ylisummaan keskenään tekevät, kun kilpailevat samoissa lajeissa, 17-vuotias Elina kommentoi kuulua hyppääjäkumppaniaan.

Leiviskän ohella muita suomalaisia ei kilpaillut nuorten EM-telineillä ensimmäisenä kisapäivänä perjantaina. B-poikien 1 metrin kisan voittaja oli myös karsintojen paras, Ison-Britannian Jack Laugher, joka paransi pisteitään aamukilpailusta. Ilmankos, sillä poika sanoi nimenomaan tulleensa hakemaan Helsingistä nimenomaan ponnahduslautamestaruutta. Hän kilpaili eilen myös poikien parikilpailussa, mutta ei sijoittunut mitaleille. Kauden tärkeimpänä kilpailunaan britti pitää kansainyhteisöjen kisoja elokuussa. 15-vuotias poika on edustanut maataan jo FINA:n maailmancupeissa.

Toisin kuin B-poikien metrin loppukilpailu, parikilpailu oli epätasainen. Metrillä pojat paransivat esityksiään huomattavasti aamukarsinnoista, mutta suoraan loppukilpailuna hypätyssä parikilpailussa parien epätasaisuus näkyi. Parikilpailun voitti Ukrainan kaksikko ennen italialais- ja venäläispareja. Mutta parikilpailu kirvoitti kuitenkin komeimmat aplodit, sillä laji on yleisöön menevä. Lisämausteen antaa vielä se, kuinka tilanteet vaihtuvat siinä tiheään.
Tänään kilpailut jatkuvat A-tyttöjen metrin kilpailulla, B-tyttöjen kerroksilla sekä A-poikien kolmen metrin kilpailulla. Mukana suomalaisista Leiviskän ohella ovat Oulun Iida Mäkikallio ja Jouni Kallunki.

Elina Leiviskä hyppäsi finaalin 11. kotihallissa kotiyleisön kannustaessa.

Tulokset kisasivuilla.

Teksti:Lena Salmi

Kuva: Jussi Salminen

"

Henkilöt

Jouni Kallunki