Juho Junttila NEM-finaalin 9. Rijekassa

#UUTINEN 29.6.2016

Nuorten EM-uimahypyt alkoivat tiistaina Kroatian Rijekassa. Juho Junttila avasi suomalaisten finaalitilin keskiviikkona. Suomea edustaa Rijekan ulkoaltaalla seitsemän hyppääjää.

Uimahyppyseura Tiirojen Juho Junttila avasi suomalaisten finaalitilin uimahyppyjen nuorten EM-kilpailuissa Rijekassa Kroatiassa. A-poikien 1 m ponnahduslaudan pitkä alkukilpailu ei ollut suomalaiselle ihan nappisuoritus, mutta takasi pääsyn illan finaaliin, jossa Junttila paransi aamun sijoitustaan ja pisteitään. Finaalin 9. sija on viimeistä vuottaan nuorissa kilpailevan Junttilan paras sijoitus NEM-tasolla tähän asti. Tavoitteena ollut finaalipaikka saavutettiin, mutta finaalin pisteet 426,10 jäivät uupumaan reilusti kauden parhaista kansainvälisissä kisoissa hypätyistä pisteistä.

31 hyppääjän kilpailun voitti Italian Francecso Porco pistein 477,05. Hopea matkasi Sveistiin ja pronssi Saksaan. NEM-kilpailut Rijekan kauniilla ulkoaltaalla jatkuvat sunnuntaihin asti.

Kisasivut: rijekajunior2016.eu 

Suomen joukkue Rijekassa 

Nea Immonen, VanDi
Roosa Kanerva, VanDi
Saija Paavola, Tiirat
Ronja Rundgren, VanDi
Juho Junttila, Tiirat
Aarne Riekki, OU
Tino Tapio, Tiirat