Jenna Laukkanen uudella tekniikalla SE-aikaan!

#UUTINEN 16.6.2013

Mare Nostrum -kiertueen päätösosakilpailu Ranskan Canet’ssa sai suomalaisittain hienon lopun, kun Jenna Laukkanen kauhoi Suomen ennätyksen 100 metrin rintauinnissa. Riku Pöytäkivi ui MM-rajan alle.

Jenna Laukkanen kohensi 100 metrin rintauinnin Suomen ennätystään peräti 0,38 sekunnilla aikaan 1.09,01 sunnuntai-iltana Canet'ssa. Sijoitus oli neljäs. Aiempi SE oli kesän 2011 MM-uinneista Shanghaista.

"Kyllä yllätti, odottelin sellaista samanlaista aikaa kuin Barcelonassa (keskiviikkona), mutta menikin yli sekunnin kovempaa", Laukkanen kertoi Canet’sta.

Viime viikkoina Laukkanen on hionut uutta rintauintitekniikkaa, jossa on keskitytty pään liikkeeseen, jotta uinti ei olisi liian ylös-alas-suuntautuvaa, sekä potkun kaventamiseen. Canet'ssa uudet tekniikkanyanssit purivat.

"Uinti oli vahva alusta loppuun, sain tuotua siihen hyvin viime aikoina haettua uutta tekniikkaa. Tämä helpottaa kyllä paljon, kun MM-uinnit ovat lähestymässä, kevään aikana uinti ei ole oikein kulkenut", Laukkanen jatkoi.

Pöytäkivi täytti tavoitteensa MM-rajalla ja ilahdutti päävalmentajaa

Heinäkuun lopun Barcelonan MM-uintien suomalaisjoukkue sai Canet’ssa uuden vahvan ehdokkaan espoolaisesta Riku Pöytäkivestä, joka hurjasteli 50 metrin perhosuinnin A-finaalissa kolmanneksi ja MM-uintien esitysrajan alle tuloksella 24,25. Esitysraja oli 24,38, ja sillä Pöytäkivi on vahvoilla joukkuevalinnan suhteen.

"Uinti kulki hyvin, mutta maaliintulo oli huono, se tuli kaukaa, kun uinnissa oli yksi käsiveto normaalia vähemmän. Tämä MM-raja oli tavoitekin, ja ennätys kohentui tällä reissulla 59 sadasosaa, silti jäi vielä sopivasti nälkää maaliintulon takia", myhäili Pöytäkivi.

Hän starttasi A-finaaliin Etelä-Afrikan olympiavoittaja Roland Schoemanin vierestä ja sai mitä mainiointa kiriapua. Maailman parhaimpiin kuuluvana starttaajana tunnettu Schoeman karkasi muilta lähdössä, mutta Pöytäkiven uinti teki vaikutuksen myös Suomen päävalmentaja Bo Jacobseniin:

"Riku tavoitti Schoemania uinnin lopussa selvästi, ja juuri tätä Suomen uimarit tarvitsevat kipeästi, maailman huippujen kohtaamisia kauden aikana, eikä vain pääkisoissa", Jacobsen julisti.

Mare Nostrumin kisoihin tanskalainen päävalmentaja oli myös tyytyväinen, hän yllättyi, miten hyvin uimarit paransivat otteitaan Ranskan päätöskisaa kohden.

"Uimarit osoittivat, että heissä on reilusti potentiaalia, Jenna Suomen ennätykseen, Riku alle MM-kisarajan, William Wihanto hyvin lähelle MM-A-rajaa, Matias Kosken hyvät uinnit, muun muassa näiden kehitystä oli todella mukava nähdä", Jacobsen luetteli.

"Suomalaisten täytyy saada tätä kansainvälistä kisakokemusta lisää, ja Mare Nostrum on hyvä pitää maajoukkueen ohjelmassa tulevinakin vuosina".

Seppälä palasi 55 sekunnin alle 

Hanna-Maria Seppälä otti Canet'ssa myös palkinnon, hän ui kolmanneksi satasen vapaassa. A-finaalin aika oli 55,16, mutta aamun alkuerissä Seppälä tempaisi kauden kärkiaikansa ja alle 55 sekunnin, 54,94, mikä on vain sadasosan hitaammin kuin Lontoon olympia-altaassa.

Tulospalvelu 

Sunnuntain A-finaalit, suomalaistuloksia:

N 100 m VU
1) Jeanette Ottesen Gray DEN 54,01
2) Pernille Blume DEN 54,92
3) Hanna-Maria Seppälä FIN 55,16 (alkuerissä 54,94)

N 100 m RU
1) Rikke Moeller Pedersen DEN 1.06,05
…4) Jenna Laukkanen FIN 1.09,01 SE 

M 1500 m VU
1) Ayatsugu Hirai JPN 15.02,51
…8) Matias Koski FIN 15.33,15

M 100 m RU
1) Cameron van der Burgh RSA 1.00,41
…8) William Wihanto FIN 1.07,28

M 50 m PU
1) Roland Schoeman RSA 23,32
2) Romain Sassot FRA 24,03
3) Riku Pöytäkivi FIN 24,25

Sijoitukset B-finaalien kautta:

N 50 m SU
12) Jenna Laukkanen FIN 30,62

N 50 m PU
14) Sini Kuutamo FIN 28,45

N 200 m PU
9) Tanja Kylliäinen FIN  2.14,55
11) Petra Soininen FIN 2.17,67

M 100 m VU
9) Matias Koski FIN 50,96