Viriileissä Vinstoissa paljon uusia ennätyksiä

#UUTINEN 16.1.2018

Perinteikkäät Viriilit Vinstat toivat lukuisia masters-ikäluokan uimareita Espooseen viime lauantaina. Yksi Euroopan ennätyskin nähtiin.

Kuva: Mika Ruusunen

Viime viikon lauantaina 13.1 Espoossa järjestettiin 25m radalla Viriilit Vinstat. Kyseessä oli mastersien (eli yli 25-v.) kilpailut. Lajeina kilpailuissa oli kaikki 50m matkat sekä 100m sekauinti. Ahkerimmat uimarit osallistuivat jokaiseen viiteen lajiin, jolloin lähdöt olivat puolen tunnin välein.

Fiilis oli erinomainen sekä rento ja kannustava meininki vallitsi läpi kisojen. Vuoden vaihduttua moni kilpaili uudessa ikäsarjassa.

Syntyi paljon uusia ennätyksiä

Cetuksen järjestämissä kilpailuissa tehtiin myös yksi Euroopan ennätys. Isäntäseuran Lauri Malk kilpailee 80-84 vuotiaiden ikäsarjassa. Lauri paransi hänen nimissään jo olevaa Euroopan ennätystä 0,03 sekuntia 50m perhosuinnissa. Uusi Euroopan ennätys aika on nyt siis 40,00.

Viime kesän masters-maailmanmestari ÅSK:n Raakel Luoto ui myös kovia aikoja. Hän osallistui jokaiseen viiteen lajiin ja voitti niistä neljä. Ainoastaan 50m rintauinnissa hän sijoittui toiseksi. Raakel teki Pohjoismaiden ennätyksen 50m perhosuinnissa ajalla 28,47. Toinen Pohjoismaiden ennätys syntyi 100m sekauinnissa, jossa kello pysähtyi aikaan 1:04.32.

Hämeenlinnan Uimaseuran Suvi Pulkkisen rintauinti oli vahvaa menoa. 50m rintauinnissa ajalla 32,24 hän teki Pohjoismaiden ennätyksen uudessa ikäsarjassaan 30-34 vuotta.

Osa SE-tuloksista oli myös kansainvälisiä ennätyksiä:

Lauri Malk, Cetus ikäsarja 80-84, M 50 PU aika: 40,00 (myös PE ja EE)
Lauri Malk, Cetus ikäsarja 80-84, M 50 SU aika: 45,07
Lauri Malk, Cetus ikäsarja 80-84, M 50 VU aika: 33,55 (myös PE)
Raakel Luoto, ÅSK ikäsarja 40-44, N 50 PU aika: 28,47 (myös PE)
Raakel Luoto, ÅSK ikäsarja 40-44, N 100 SKU aika: 1:04,32 (myös PE)
Suvi Pulkkinen, HäUS ikäsarja 30-34, N 50 RU aika: 32,24 (myös PE)

Viriilien kokonaispistekisan TOP 10.

1. Raakel Luoto ÅSK 4701p.
2. Hannu Kuokkanen VUS-VSS 3956p.
3. Satu Rahkonen Cetus 3824p.
4. Mari Ääri  AUi 3666p.
5. Tero Matkaniemi Speedo 3624p.
6. Roosa Säntti HSS 3593p.
7. Anu Ilander HSS 3524p.
8. Laura Lajunen SWIM 3416p.
9. Ulla Hurula KemTu 3371p.
10. Pasi Rönkkö S.C.P 3344p.

Tästä näet kaikkien lajien mitalistit:

M 50 m PU

1. Hannu Kuokkanen VUS-VSS
2. Tero Matkaniemi Speedo
3. Ville Lindfors Vanders

N 50 m PU

1. Raakel Luoto ÅSK
2. Roosa Säntti HSS
3. Mari Ääri AUi

M 50 m SU

1. Hannu Kuokkanen VUS-VSS
2. Tero Matkaniemi Speedo
3. Tero Pyrhönen Cetus

N 50 m SU

1. Raakel Luoto ÅSK
2. Satu Rahkonen Cetus
3. Ulla Hurula KemTu

M 50 m RU

1. Hannu Kuokkanen VUS-VSS
2. Tero Matkaniemi Speedo
3. Pasi Rönkkö S.C.P

N 50 m RU

1. Suvi Pulkkinen HäUS
2. Raakel Luoto ÅSK
3. Anu Ilander HSS

M 50 m VU

1. Lauri Malk Cetus
2. Tero Matkaniemi Speedo
3. Hannu Kuokkanen VUS-VSS

N 50 m VU

1. Raakel Luoto ÅSK
2. Suvi Pulkkinen HäUS
3. Satu Rahkonen Cetus

M 100 m SKU

1. Hannu Kuokkanen VUS-VSS
2. Tero Matkaniemi Speedo
3. Pasi Rönkkö S.C.P

N 100 m SKU

1. Raakel Luoto ÅSK
2. Satu Rahkonen Cetus
3. Mari Ääri AUi

Linkki lopputuloksiin