Suomen ennätys vaihtoi omistajaa – Koski välieriin

#UUTINEN 10.12.2016

Andrei Tuomola ja Matias Koski etenivät lauantaina Windsorin MM-uintien välierävaiheeseen, Tuomola rintauintisprintissä ja Koski satasen vapaassa uudella Suomen ennätyksellä. Yhteensä siis neljä suomalaista ui yöllä.

Kuva: Jari Varjonen

200 metrin vapaauinnissa Antti Kasvion Suomen ennätyksen selättänyt Matias Koski jatkoi oivaa virettään MM-uintien viidennen kisapäivän aamuna. Koski kiiti 100 metrin vapaauinnin hurjaan aikaan 47,55 ja kahmi välieräpaikan yhdeksänneksi nopeimpana. Samalla hän oli sadasosasekunnin nopeampi kuin Ari-Pekka Liukkonen kesällä 2012. Näin Suomen ennätys vaihtoi omistajaa.

Andrei Tuomola kurotti neljäntenä suomalaisuimarina seuraavan yön finaalijaksoon. Hän ylsi 50 metrin rintauintipyrähdyksessä aikaan 26,77 ja 16. sijaan. Tuomola pääsee yrittämään ennätysvauhtia välierissä. Hänen Suomen ennätyksensä on 26,64 vallankumoukselliselta uintivuodelta 2009. Tämän aamun tulos on Tuomolan toiseksi paras nykyisillä niin kutsutuilla tekstiiliasuilla. Ari-Pekka Liukkonen ui sijalle 35 ajalla 27,28.

Jenna Laukkanen ja Silja Känsäkoski kisaavat myös ensi yönä 100 metrin rintauinnin MM-finaalissa.

Hanna-Maria Seppälä starttasi viimeisen kerran henkilökohtaisella matkalla arvokisoissa. Hän saalisti 50 metrin vapaauinnin välieräpaikkaa, mutta jäi siitä ajallaan 24,97 vajaat neljä kymmenystä, ja sijoitus oli 24:s. Seppälä edustaa Windsorissa Suomea vielä sunnuntain viesteissä.

Emilia Bottas ei yltänyt jatkoon sadan metrin perhosessa, joka oli hänen ainoa henkilökohtainen laji Windsorissa. Bottas ui aikaan 59,84 ja päätyi 25:nneksi. Semifinaaliin vaadittiin peräti 58,20. Fanny Teijonsalo pisteli saman matkaan aikaan 1.00,88 ja oli 34:s.

Sunnuntain vastaisen yön suomalaiset

01:44 M 100 m VU välierät: Matias Koski 9:s
02:30 M 50 m RU välierät: Andrei Tuomola 16:s
03:06 N 100 m RU finaali: Jenna Laukkanen 5:s, Silja Känsäkoski 7:s