Suomalaiset huippuvireessä PM-uinneissa Väsbyssä

#UUTINEN 13.12.2014

Ruotsi isännöi nuorten lyhyen radan PM-uinteja Väsbyssä tänä viikonloppuna. Kisat ovat lähteneet suomalaisilta hienosti käyntiin. Muun muassa Silja Känsäkoski täräytti aivan huipputuloksen.

Mestariviestittäjät Sohvi Nenonen, Reetta Kanervo, Roosa Mört ja Aino Otava. Kuva: Jari Varjonen

Kisat alkoivat Väsbyssä perjantaina ja suomalaiset olivat avauspäivän jälkeen pistetaulukossa kakkosena aivan Ruotsin kannassa. Takaiskujakin on sattunut, sillä peräti viisi viime hetken sairastumista on verottanut Suomen iskukykyä. Mitaleja on silti tullut Suomelle jo pitkälti toista kymmentä. Kisoissa uidaan junioreiden ja hieman vanhempien pre-senioreiden ikäsarjoissa alkuerissä ja finaaleissa.

Silja Känsäkoski voitti perjantaina fantastisesti pre-senioreiden 100 metrin rintauinnin uudella ennätysajallaan 1.06,04. Hän paransi omaa parastaan reilut puoli sekuntia. Tuloksella olisi selviydytty jopa MM-välieriin viime viikon Dohan MM-uinneissa!

Suomi otti perjantaina myös komean voiton tyttöjen 4x100 metrin vapaauintiviestissä ajalla 3.45,73 kukistaen Tanskan ja Norjan. Joukkueessa uivat Roosa Mört, Aino Otava, Sohvi Nenonen ja Reetta Kanervo.

Kisoja voi seurata suorana Superlive-videoinnin välityksellä: www.livetiming.fi