Nuorten maajoukkue avasi kauden leirillä

#UUTINEN 3.9.2018

17 Team Aquanetin uimaria oli mukana viime viikonloppuna Vierumäellä järjestetyllä kauden avausleirillä.

Kuva: Jussi Salminen

Leiritunnelmia Uimaliiton YouTube-kanavalla.

Lähes kaikki nuorten maajoukkueen, eli Team Aquanetin vahvuuteen kuuluvat uimarit olivat mukana Vierumäen leirillä, jossa kausi aloitettiin hivenen taitopainotteisilla treeneillä. Nuorten olympiavalmentaja Marjoona Teljo sekä olympiavalmentaja Jari Varjonen aisapareinaan ÅSK:n nuorten valmennuspäällikkö Heidi Rissanen sekä Vandersin päävalmentaja Anttoni Laitinen vetivät allastreenejä ja kuuluipa ohjelmaan myös ryhmäkisailua Vierumäen maastossa.

Kauden aloitusleirin teemaan sopi myös vedenalaiset tekniikkakuvaukset, joista Antti Kauhanen antoi palautteet uimareille ja heidän valmentajilleen. Fysioterapeutti Tuomas Tikkala teetti joukkueelle kuivaharjoitteet.

– Leiristä jäi päällimmäisenä mieleen tosi hyvä tekemisen meininki. Nuorten maajoukkueessa on hyvää potentiaalia, ja osa heistä nähdään kisaamassa jo lokakuun maailmancupin kisoissa, Jari Varjonen kertoi.

 

Henkilöt

Jari Varjonen