Multinations-joukkue treenasi Kyproksella

#UUTINEN 10.4.2018

Uinnin ikäkausimaajoukkue piti harjoitusleirin pääsiäisviikolla Limassolissa. Multinations-kisojen jälkeen tehtiin pohjia tulevien kausien tason nostolle.

Kuva: Kalle Lydman

Kyproksen etelärannikolla sijaitseva Limassol tarjosi suomalaisuimareille oivat leiripuitteet lähes viikon mittaiselle harjoitusrupeamalle. Allasolosuhteet olivat hyvät ja ratoja riittävästi aivan hotellin nurkalla. Muonitus ja majoitus olivat myös hyvällä tasolla, joten uimarit ja valmentajat saivat keskittyä täysipainoisesti harjoitteluun niin kuivalla kuin altaassa. Monipuolisuutta harjoitteluun haettiin myös Limassolin hienolta rannalta.

Oppeja nuorille urheilijoille

Harjoitusleirin kantavana teemana oli itsestä huolehtiminen, mihin kuuluu olennaisena osana urheilullinen elämäntapa ja riittävästä palautumisesta huolehtiminen. Palautumista korostettiin oikean ravinnon ja levon määrän kautta. Nuoret urheilijat opettelivat myös hyödyntämään lihashuoltoa oikealla tavalla niin omin toimenpitein kuin myös fysioterapeutin kanssa.

Urheilijalle olennainen taito itsestä huolehtimisessa on ytimessä varsinkin silloin, kun harjoittelun kuormittavuutta pyritään progressiivisesti lisäämään. Ikäkausimaajoukkueen uimarit ovat nuoresta iästään huolimatta ottaneet tästä hienosti vastuuta. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on jatkuvaa vuoropuhelua myös valmentajan ja urheilijan välillä, jolloin keskinäinen luottamus on tärkeää.

Monipuolisesti kuormittavaa harjoittelua

Aamutreeneissä kantavana teemana oli peruskestävyys- ja vauhtikestävyysalueiden laadukas perustyö, jota höystettiin nopeusvedoilla. Tässä perustyössä avainasemassa ovat oman tason tunnistaminen ja säilyttäminen. Lisäksi pureuduttiin syvällisemmin yhden lajin taidollisiin tekijöihin.

Iltapäivissä mentiin kovemmilla vauhdeilla. Toisena leiripäivänä laitettiin lisäksi hermosto ja energiantuottojärjestelmä koville. Ensin rannalla juostiin, hypittiin ja rämmittiin erilaisia taitoratoja läpi kovalla tempolla. Tämän jälkeen altaassa vielä jatkettiin samaa teemaa.

Toiseksi viimeisenä leiripäivänä uimareita haastettiin racepace-vauhdilla. Vaihtoehtoina oli pidemmille vapaauintimatkoille suunnattu 2x20x50m 800-pace, tai 60x50m, joista 20 oli 200-pace. Näissäkin avainroolissa olivat oman tason tunnistaminen, säilyttäminen ja toki myös haastaminen.

Jumpissa tehtiin yksilöllistä kehon toiminnallisuutta kehittävää harjoittelua, ja lisäksi ryhmänä taitoharjoitteita aamuisin ja joogaa iltaisin.

Katseet tulevaisuuteen

Multinations-kisojen ja leirin perusteella on sanottava, että ikäkausiuimarimme ovat junassa, joka suuntaa kohti kansainvälistä tasoa. Lahtelaista runoilijaa siteeraten: "Mun täytyy luottaa, että nää siivet kantaa. Uinti kuljettaa, kun koko elämän sille antaa".

Laadukasta, yksilöllistä, haastavaa ja intohimoista kevättä kaikille!


Teksti: Simo Karvinen, nuorten olympiavalmentaja, ikäkausimaajoukkue