Mix hyvät on hyvii ?

#UUTINEN 6.12.2013

Mix hyvät on hyvii ?

Älä ajattele Joulupukkia. Taisit ajatella ? Se mitä ajattelet ohjaa paljon sitä mitä sinusta tulee. Jos ajattelet vaikka, että viimeinen käännös kilpailussa on raskas ei käännös varmasti onnistu. Ajattele mieluummin, että käännös on MAHDOLLISUUS voittaa muut. Miksi et siis käyttäisi hyödyksesi sitä ja tekisi parempaa käännöstä kuin muut ? Ajattelulla on siis suuri voima ja se ohjaa tekemistäsi.

Mitä enemmän olen asiaa ajatellut sitä enemmän uskon siihen, että hyväksi tullaan uskomalla siihen ja tekemällä töitä sen eteen. Jos joku puhuu lahjakkaista ja ei lahjakkaista niin minä kysyn mitä se lahjakkuus on ? Olen tavannut valmentajan urani aikana melkoisen määrän urheilijoita ja huomannut, että parhaita yhdistää muutamaa asia.

  1. Parhaat uimarit näkevät itsensä hyvinä ja uskovat, että heistä voi tulla parhaita
  2. He tekevät päivittäin töitä unelmansa eteen
  3. He tekevät päivittäin oikeita valintoja kohti unelmaansa ja ovat sitoutuneita siihen
  4. He kykenevät näkemään vaikeiden aikojen yli
  5. He nauttivat kovasta harjoittelusta
  6. He nauttivat voittamisesta
  7. He ymmärtävät miksi tulos syntyi oli se sitten hyvä tai huono
  8. He kykenevät ottamaan rakentavaa palautetta vastaan
  9. He eivät ole superihmisiä. Hyväksi ei synnytä vaan hyväksi tullaan tekemällä töitä
  10. He uskaltavat unelmoida. Koska unelmilla on taipumuksena toteutua…

Six hyvät on hyvii…

Hyvää joulua koko Suomen uinti ihmisille !