Laukkasella lennokas ilta Hangzhoussa

#UUTINEN #UINTI 12.12.2018

Jenna Laukkanen ja Ida Hulkko kisasivat rintauintisprintin MM-finaalissa, eikä mitaliin jäänyt edes kymmenyksen eroa. Viestijoukkue kohensi omaa Pohjoismaiden ennätystä vakiinnuttaen paikkaa MM-loppukilpailussa.

Kuva: Jussi Salminen

SC Vuokatin Jenna Laukkanen jatkoi nousujohteista sarjaansa 50 metrin rintauinnissa. Hän sijoittui finaalin neljänneksi tuloksella 29,68. Italian Martina Carraro vei himmeimmän mitalin vain 0,09 sekuntia kovemmalla tuloksella.

– No ei se mitali ihan vielä tullut, vaikka yritin kaikkeni kurottaa, mutta ei ollut ihan tarpeeksi pitkät kynnet, yhdeksän sadasosaa ei ole paljon, Laukkanen hymyili.

Pettynyt hän ei kuitenkaan ollut. Sotkamolaiselle oli tärkeää se, että lajin kaikissa kolmessa startissa jokin osa-alue parani aina:

– Kisojen starttaaminen viisikymppisellä on mulle aina vähän haastavaa, mutta uinti uinnilta tässä on parannettu, niin eiköhän tässä ole vielä ihan hyvä viikko edessä.

Kahden ensimmäisen kisaillan perusteella Hangzhoun hyvissä olosuhteissa on mukava kisata.

– Hyvä tunnelma oli lähteä, verryttelyssä vähän jännitti mutta tuolla call roomissa tuli taas ihan rento olo ja pysty nauttimaan fiiliksestä. Vähän sellaista viestiteemaa siihen itselleni hain, että Mimmu (Mimosa Jallow) olisi seuraavana uimassa ja teen siihen alle tosi kovan uinnin.

Hyvää syntymäpäivää, Ida!

Joukkueessa laulettin keskiviikkona myös onnitteluja, kun Ida Hulkko täytti 20 vuotta. Päivänsankari ei saanut ensimmäiseen MM-finaaliinsa silti kaipaamaansa vauhtia. Hulkko oli kahdeksas ajalla 30,45:

– Aika samanlaista kuin kaksi edellistäkin uintia, ei oikein löydy vauhtia. Yksi uinti muiden joukossa, en sen pettyneempi ole.

Floridassa Hulkko on tehnyt kestävyyspainotteisempaa treeniä, mutta isossa kuvassa vielä hyvin vähän aikaa.

– Verryttelyssä tuntui kyllä paremmalta kuin eilen, mutta ei ollut tänään tähdet kohdallaan. Lupaa ilmeisesti hyvää sataselle, jos tuota kestävyyttä olisi nyt nopeutta enemmän. Mutta katsotaan nyt sekin ensin ennen kuin mietitään sitä enempää.

Viestijoukkue nautiskeli PE-lukemille

Andrei Tuomola, Ari-Pekka Liukkonen, Jenna Laukkanen ja Mimosa Jallow onnistuivat nipistämään lähes kolme kymmenystä pois alkueräajastaan, mutta sijoitus putosi siitä huolimatta yhdellä. Tuloksena oli kahdeksas sija ajalla 1.31,23, mikä on uusi Pohjoismaiden ennätys 0,17 sekunnin erolla. PE oli Suomen nimissä kesästä 2017.

Joukkueesta kovimman venymisen finaalissa teki Jenna Laukkanen, jonka osuusaika 24,06 kohentui aamusta lähes kolme kymmenystä.

– Hups, tyytyi Laukkanen virnuillen kommentoimaan sivulajinsa vauhtia.

– Vierelle lähti Ranomi Kromowidjojo (olympiavoittaja Hollannista), se vähän sytytti minuakin, ja oli niin hyvä fiilis oman finaalin jälkeen, että mitäpä sitä uintia jarruttelemaan, Laukkanen jatkoi.

Mitaleille olisi vaadittu 1.28,73. Vapaauinnin sprinttiviesti oli MM-finaalissa myös kaksi vuotta sitten, joten paikka maailman kärkikahdeksikossa on vakiintumassa.

Torstaina ohjelmassa on jälleen sekajoukkueen viesti, nyt 4x50 metrin sekauintiviesti. Suomi lähtee siihen kokeneella ykkösnyrkillään Mimosa Jallow (selkäuinti), Jenna Laukkanen (rintauinti), Riku Pöytäkivi (perhonen) ja Ari-Pekka Liukkonen (vapaauinti).


Uimaliiton MM-kisasivu 

Suorat lähetykset Yle Areenassa 

Seuraa MM-kisoja myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä