Kylliäiselle taas komea Suomen ennätys

#UUTINEN 6.12.2014

Tanja Kylliäinen loistaa lyhyen radan MM-uinneissa Dohassa. Pitempien matkojen välierien puutteen vuoksi häntä ei ole nähty iltajaksoissa, mutta SE-aikoja hän on uinut jo kaksi.

Tanja Kylliäinen jatkoi hyviä otteitaan Dohan MM-altaassa. Hän otti lauantaiaamuna nimiinsä 200 metrin sekauinnin Suomen ennätyksen tuloksella 2.10,51. Kylliäinen paransi Hanna-Maria Seppälän nimissä vuodesta 2008 ollutta SE:tä 0,88 sekuntia ja sijoittui 17:nneksi. MM-finaaliin vaadittiin 2.08,72. 21-vuotiaalle Kylliäiselle ennätys oli ensimmäinen 200 metrin sekauinnissa, 400 metrin matkalla hänellä on sekä lyhyen että pitkän radan SE.

Hanna-Maria Seppälä eteni lauantaina välieriin 50 metrin vapaassa ajalla 24,57, joka riitti 14. sijaan. Tulos on Seppälän kauden kärkitulos ja paras aika sitten kesän 2012. Suomen ennätys 24,38 on hänen nimissään vuodelta 2008.

Välierissä hän ei yltänyt samaan vauhtiin, vaan tuli maaliin reilut pari kymmenystä myöhemmin kuin aamu-uinnissaan. Sijoitus kärsi tästä yhden pykälän päätyen 15:nneksi ajalla 24,78. Finaaliin olisi tarvittu uudet SE-lukemat, 24,13. 

Ennen sunnuntain viimeistä kisapäivää Suomen paras sijoitus on naisten 4x50 metrin sekauintiviestissä uitu yhdeksäs sija. Henkilökohtaisissa lajeissa korkein sijoitus on 13:s Jenna Laukkasen toimesta 50 metrin rintauinnissa ja Seppälän ansiosta 100 metrin sekauinnissa. Välieräpaikkoja on saavutettu viisi, mutta finaalien ovet eivät ole auenneet. Suomen ennätyksiä on syntynyt neljä.

Katso suomalaistulokset Uimaliiton MM-kisasivulta!

MM-uinnit katsottavissa suorana Yle Areenassa, sekä koostelähetyksinä iltaisin TV2:ssa.