Hallaselkä, Jallow ja Ollila vuoden parhaina

#UUTINEN #UIMAHYPYT #VESIPALLO 17.1.2019

Urheilutoimittajain liitto julkaisi keskiviikkona perinteisen listansa, Lajien parhaat urheilijat vuonna 2018. Lajien parhaat on valittu jo vuodesta 1946. Uintiurheilussa EM-mitalistit saivat ansaitsemansa huomion.

Kuva: Jussi Salminen

50 metrin selkäuinnin pitkän radan EM-pronssia viime elokuussa Glasgow'ssa saavuttanut Mimosa Jallow valittiin urheilutoimittajien puolesta vuoden parhaaksi uimariksi. Ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisamitalinsa lisäksi Kampuksen Plaanin edustaja kellotti kymmenen henkilökohtaista Suomen ennätystä viime vuoden aikana ja saavutti lyhyen radan MM-kilpailuissa kolme semifinaalipaikkaa. Urheilutoimittajain liitto teki Jallow'sta jutun myös joulukuiseen Fair Play lehteensä 4/2018 (sivu 19).

Vasta 15-vuotias lajinsa paras

Parhaaksi uimahyppääjäksi urheilutoimittajat rankkasivat Uimahyppyseura Tiirojen Lauren Hallaselän. Hän saavutti nuorten EM-hopeaa viime kesän kotikisoissa kolmen metrin ponnahduslaudalla ja lisäksi parihyppyjen nuorten EM-pronssia Anni Paloheimon kanssa. Vaikka urheilutoimittajien valinnoissa painotus on senioreiden saavutuksissa, nämä nuorten sarjojen uroteot auttoivat erinomaisesti sujuneen aikuisten EM-debyytin lisäksi valintaan. Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan Edinburghissa Hallaselkä jäi vain niukasti EM-finaalin ulkopuolelle.

Mestaruusjoukkueen sentterille valinta

Vesipallossa Urheilutoimittajain liitto nimesi lajin parhaaksi Oskari Ollilan. Vasta 19-vuotias Ollila on Cetus Espoon miesten edustusjoukkueen sentteri. Hän oli miesten SM-sarjan maalitilaston kakkonen kaudella 2017–2018 onnistuen maalinteossa 68 kertaa, eniten joukkueessaan. Ollila oli myös ratkaisemassa seuralleen ensimmäistä miesten Suomen mestaruutta täyteen viiteen otteluun venyneessä finaalisarjassa Turun Uimareita vastaan.

Urheilutoimittajain liiton Lajien parhaat 2018

Aerobic: Erika Rautiainen, Turun Urheiluliitto
Alamäkiluistelu: Mirko Lahti
Alppilajit: Samu Torsti, Vasa Skidklubb
Amerikkalainen jalkapallo: Chris Mulumba, Colorado Buffaloes (USA)
Ampumahiihto: Kaisa Mäkäräinen, Kontiolahden Urheilijat
Ampumaurheilu: Aleksi Leppä, Haminan Ampumaseura
Autourheilu: Kimi Räikkönen, Ferrari (Italia)
Beach volley: Taru Lahti-Liukkonen – Anniina Parkkinen
Biljardi: Jouni Tähti, Ritz-Club (Helsinki)
Curling: Oona Kauste, Ålands Curlingklubb – Tomi Rantamäki, Hyvinkää Curling Club
Darts: Pauli Finnilä, Casablanca (Kauhajoki)
Freestyle: Jimi Salonen, Jyväskylän Freestyleseura
Frisbeegolf: Henna Blomroos, Rauman Frisbee
Futsal: Jukka Kytölä, Kampuksen Dynamo (Jyväskylä) / Mantova (Italia)
Golf: Mikko Korhonen, Suur-Helsingin Golf
Hiihtosuunnistus: Tuomas Kotro, SK Vuoksi (Imatra)
Hockey: Sampo Hirvioja, HC Kilppari (Turku)
Ilmailu: Timo Forss, Lennokkipojat (Helsinki)
Jalkapallo: Lukas Hradecky, Bayer Leverkusen (Saksa)
Jousiammunta: Mikko Juutilainen, Wilhelm Tell (Helsinki)
Judo: Katri Kakko, Lahden Judoseura
Jääkiekko: Pekka Rinne, Nashville Predators (USA)
Jääpallo: Tuomas Määttä, Edsbyns IF (Ruotsi)
Karate: Titta Keinänen, Euran Karateseura
Keilailu: Osku Palermaa, Patteri (Helsinki)
Koripallo: Lauri Markkanen, Chicago Bulls (USA)
Käsipallo: Nico Rönnberg, Cocks (Riihimäki)
Lentopallo: Piia Korhonen, Dresdner SC (Saksa)
Lumilautailu: Matti Suur-Hamari
Maastohiihto: Iivo Niskanen, Puijon Hiihtoseura (Kuopio)
Melonta: Netta Malinen, Tampereen Vihuri
Miekkailu: Niko Vuorinen, Helsingin Miekkailijat
Moottorikelkkailu: Aki Pihlaja, Lapin Moottorikelkkailijat
Moottoripyöräily: Eero Remes, Tuusulan Moottorikerho
Moottoriveneily: Marcus Johnsson, Potkuri -67 (Tampere) – Jussi Myllymäki, SKV (Salo)
Mäkihyppy: Antti Aalto, Kiteen Urheilijat
Nykyaikainen 5-ottelu: Laura Salminen, Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat
Nyrkkeily: Mira Potkonen, Tampereen Voimailuseura
Paini: Petra Olli, Lappajärven Veikot
Painonnosto: Anni Vuohijoki, Rovaniemen Reipas
Pesäpallo: Juha Puhtimäki, Joensuun Maila
Pikaluistelu: Mika Poutala, Helsingin Työväen Luistelijat
Potkunyrkkeily: Akseli Saurama, Järvenpään Kehäkarhut
Purjehdus: Aleksandra Blinnikka, Helsingfors Segelklubb
Pyöräily: Jaakko Hänninen, AG2R La Mondiale (Ranska)
Pyöräsuunnistus: Jussi Laurila, Jalasjärven Jalas
Pöytätennis: Benedek Oláh, Seinäjoen Sisu
Ratsastus: Anna-Julia Kontio
Raviurheilu: Jorma Kontio
Ringette: Anne Pohjola, Lapinlahden Luistin -89
Rugby: Jussi Viljanen, Kuopio Rugby Club
Rullakiekko: Juha Taponen, Koovee Rollers (Tampere)
Salibandy: Eero Kosonen, Växjö Vipers (Ruotsi) / Seinäjoen Peliveljet
Soutu: Robert Ven, Hämeenlinnan Soutajat
Squash: Olli Tuominen, Kouvolan Squashkerho
Sulkapallo: Kalle Koljonen, Espoon Sulkapallo-Badminton / Tapiolan Sulka (Espoo)
Suunnistus: Marika Teini, Halden SK (Norja)
Taekwondo: Christian Kamphuis, Taekwondourheilijat 2011 (Helsinki)
Taitoluistelu: Viveca Lindfors, Espoon Jäätaiturit
Tanssiurheilu: Jaak Vainomaa – Tiina Tulikallio
Tennis: Henri Kontinen, HVS-Tennis (Helsinki)
Thainyrkkeily: Satu Mykkänen, Helsinki Thaiboxing Club
Tikkaurheilu: Simo Vaarala, Paavon Tikka (Saarijärvi)
Triathlon: Kaisa Sali, Triathlon Vantaa
Uimahypyt: Lauren Hallaselkä, Uimahyppyseura Tiirat (Helsinki)
Uinti: Mimosa Jallow, Kampuksen Plaani (Jyväskylä)
Vapaaottelu: Makwan Amirkhani, Straight Blast Gym Ireland (Irlanti)
Vesipallo: Oskari Ollila, Cetus (Espoo)
Voimanosto: Hanna Rantala, Laitilan Voimailijat
Voimistelu: Sani Mäkelä, STVK (Helsinki)
Yhdistetty: Eero Hirvonen, Jyväskylän Hiihtoseura
Yleisurheilu: Leo-Pekka Tähti, Porin Tarmo