Yli viisi sekuntia viestin SE-ajasta pois!

#UUTINEN 9.8.2015

Suomen naiset kauhoivat hurjan parannuksen sekauintiviestin SE-aikaan, mutta tunnelmia laski vain seitsemäntoista sadasosan jääminen Rion maapaikasta. Kaikki uivat huippuosuudet, Jallow SE:nkin, mutta vaihdot olivat riskittömiä.

Kuva: Jussi Salminen

Kazanin MM-uinnit päättyivät suomalaisittain sunnuntaiaamuun, kun naisten 4x100 metrin sekauintiviestissä oli tuloksena 13. sija. Mimosa JallowJenna LaukkanenEmilia Pikkarainen ja Hanna-Maria Seppälä kauhoivat komean SE-ajan 4.02,30, parannusta vuoden 2012 EM-uintien ennätykseen kertyi peräti 5,25 sekuntia. Samaisessa viestissä syntyi myös toinen Suomen ennätys, kun aloitus osuudella uinut Mimosa Jallow venyi 100 metrin selkäuinnin ennätykseensä 1.00,64. Jallow tempaisi selkeästi MM-kisojen parhaan vetonsa parantaen 11 sadasosaa reilun kuukauden ikäistä ennätystään.

– No nyt sain aloituksenkin nopeaksi (29,28), vielä pitää parantaa noita loppumetrejä, niin kyllä se Rion A-raja (1.00,25) sieltä vielä tulee, Jallow kommentoi.

Suomi nyt ykkösenä Rion paikkojen aikavertailussa

Epäonneakin Suomen viestiin kuitenkin mahtui. MM-kisoista 12 parasta joukkuetta sai maapaikan kesän 2016 olympiaviestiin Rioon. Suomen tunnelmia laski vain seitsemäntoista sadasosan ero 12. sijan vieneeseen Ranskan joukkueeseen.

– Toki se oli pettymys, mutta olen ylpeä siitä, että tehtiin kaikkemme ja parannettiin noin paljon SE:tä, ja kaikki uivat hyvät uinnit, kyllä me vielä tuotakin aikaa parannetaan, kertoi joukkueen ankkuri Hanna-Maria Seppälä.

Seppälä oli oikeassa siinä, että kukin kauhoi kauden parhaita olevat osuudet, hän itsekin pisteli alle 55 sekunnin, 54,91. Jenna Laukkanen ui rintaa 1.07,10 ja Emilia Pikkarainen perhosta 59,47. Kaikki vaihdot Suomi otti varman päälle, sillä tuloksen saaminen Kazanissa oli erittäin tärkeää. Seitsemäntoista sadasosan ero olympiapaikkaan muodostuikin helposti taktiikan riskittömyydestä.

Rion viesteihin pääsee 16 joukkuetta, joista 12 on siis jo selvillä. Loput neljä paikkaa jaetaan toukokuun 2016 lopussa maailmantilastojen perusteella. Suomi on nyt tässä aikavertailussa ykkösenä. Toisena niskaan hengittää Brasilia, joka on uinut 0,22 sekuntia Suomea hitaamman olympianäytön. Sunnuntaina Brasilia jäi kuitenkin Suomelle yli sekunnin. Toukokuussa kisataan pitkän radan EM-uinnit Lontoossa, joissa Suomella on hyvät saumat vielä tehdä Seppälän mainitsema tilastoparannus.

Kaksijakoiset MM-uinnit 

Suomalaisittain Kazanissa jäätiin ilman finaalipaikkaa. Kaksi vuotta sitten Barcelonassa tuloksena oli Matti Mattssonin pronssimitalin ja finaalipaikan lisäksi neljä välieräpaikkaa ja kahdeksan Suomen ennätystä. Kazanissa finaalia ei tullut mitalista puhumattakaan, mutta välieräpaikkoja saatiin neljä ja SE-aikoja kuusi.

– Ensikertalaisillamme näkyi selkeästi rutiinin puute. Vaikka heillä oli taso kauden aikana noussut huimasti, ei parasta tulosta saatu MM-altaaseen, joukkueenjohtaja Jari Varjonen kertoi.

Muutama ”varma” jatkopaikka myös menetettiin.

– Mimosa Jallowilla oli epäonnea päämatkallaan, kun hänet hylättiin, muuten hän olisi ollut toki jatkossa. Ari-Pekka Liukkosen sairastuminen tuli pahaan kohtaan, sille ei voi mitään. Matias Kosken kohdalla täytyy nyt pureskella tarkkaan, mistä kunnon katoaminen johtui. Ainakin nämä uimarit olisi pitänyt olla iltajaksoissakin korokkeilla, Varjonen jatkoi.

Onnistujat jäivät Kazanissa vähemmistöksi.

– Toki Jenna Laukkanen oli meidän menestyjämme näissä kisoissa, ja taso on vakiintunut maailman kärkeen. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Toinen iloinen asia on Matti Mattssonin paluu maailmantasolle, alkueräuinti osoitti Matin tulleen takaisin kamppailemaan kärkipaikoista, Varjonen kiitti.


Uimaliiton MM-kisasivu 

Tulospalvelu: www.omegatiming.com