Parikin uimaria ehdolla vuoden nuoreksi urheilijaksi

#UUTINEN 18.12.2012

Uimari Jenna Laukkanen on ehdolla Suomen Urheilugaalassa Vuoden nuoreksi urheilijaksi. Yksi 26 ehdokkaasta palkitaan ensi tammikuun 15. päivänä Hartwall Areenalla.

Urheilun lajiliitot ovat nimenneet Suomen Urheilugaalan Vuoden nuori urheilija -palkintoluokkaan 26 kovatasoista ehdokasta. Lopullisen voittajan päättää raati, joka koostuu Suomen Urheilugaalan palkintolautakunnan, Nuoren Suomen, Suomen Olympiakomitean ja Urheilutoimittajain Liiton edustajista. Vuoden nuori urheilija erikoispalkinnolla halutaan vuosittain palkita alle 20-vuotias urheilija, joka omaa kansallista ja kansainvälistä menestystä ja on hyvä esikuva nuorille.

Uintia ehdokkaiden joukossa edustaa SC Vuokatin Jenna Laukkanen, joka on edustanut tänä vuonna menestyksekkäästi Suomea peräti neljässä aikuisten arvokilpailussa, kaksissa EM-uinneissa, MM-uinneissa ja olympialaisissa.

Mukana ehdokkaiden joukossa on myös tamperelainen Jeremy Hakala, joka toki edustaa nyt päälajiansa melontaa. Hakala tunnetaan myös ansioituneena Tampereen Kooveen uimarina.

Vuoden 2012 Vuoden nuori urheilija -ehdokkaat:

Alppihiihto, Paloniemi Santeri
Ampumahiihto, Kiskola Auli
Ampumaurheilu, Heikkilä Sami
Biljardi, Virrankoski Aapo
Cheerleading, Azema Viviane
Golf, Bakker Krista
Jousiammunta, Forsberg Jere ja Tuokkola Mirjam
Jääkiekko, Barkov Aleksandr
Karting, Lappalainen Joonas
Keilailu, Lundén Roosa
Käsipallo, Hellakoski Anthony
Lentopallo, Siirilä Tommi
Miekkailu, Salminen Anna
Soutu, Jyrkkänen Sanni
Paini, Olli Petra
Painonnosto, Tokola Milko
Ratamelonta, Hakala Jeremy
Ringette, Tapani Susanna
Sulkapallo, Koljonen Kalle
Suunnistus, Nurmi Kirsi
Taitoluistelu, Saarinen Jenni
Voimistelu, Ojaniemi Kaisa
Uinti, Laukkanen Jenna
Yhdistetty, Herola Ilkka
Yleisurheilu, Kanervo Jussi

Henkilöt

Jenna Laukkanen