Uintiurheiluun 17 seuratukipäätöstä

#UUTINEN 23.4.2015

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämästä 4,5 miljoonan euron seuratukipotista tuli myös uintiurheiluun reilut kaksi sataa tuhatta euroa. Lukumäärä ja summat ovat edelleen kasvussa.

OKM on myöntänyt vuoden 2015 seuratuet. Tukea myönnettiin 408 hankkeelle yli 60 eri lajin toimintaan. 17 uintiurheiluseuraa sai seuratukea yhteensä 238 000 euroa.

Tukea saaneista hankkeista on useampivuotisia jatkohankkeita 213, toiminnallisia uusia kehittämishankkeita 149 ja palkkausta sisältäviä uusia hankkeita 46. Seuratukihakemuksia tuli ministeriölle kaikkiaan 981. 

Uimaliiton jäsenseuroista uusia seuratukihakemuksia lähetettiin 26 seurasta, ja useampivuotisia jatkohankkeita oli kymmenen. Tukea saaneiden uintiurheiluseurojen joukossa oli tänä vuonna ensi kertaa kaksi uimahyppyseuraa. Uintiurheiluseurojen saamien tukien määrä vaihteli 3 000 – 29 000 euron välillä. Uusia tuensaajia oli 7 seuraa, useampivuotisia jatkohankkeita oli 10. 

Uimaliiton jäsenseurojen saamat tuet ovat viime vuosina kasvaneet:

  • Vuonna 2013 kymmenelle seuralle tukea 149 000 €
  • Vuonna 2014 11 seuralle tukea 225 500 €
  • Vuonna 2015 17 seuralle tukea 238 000 €

OKM seuratukea saaneet uimaseurat:

Gladius Kirkkonummi *
HSS *
Helsingin Uimarit
Hämeenlinnan Uimaseura
Järvenpään Uintiklubi *
Kempeleen Pyrintö
Kuopion Uimaseura *
Lappeenrannan Uimarit
Mikkelin Uimaseura *
Oulun Uinti *
Pieksän Kuutit *
Rauman Uimaseura
Simmis Wanda *
Swimming Club Rovaniemi *
Uimahyppyseura Tiirat
Uimahyppyseura Vantaa Diving
Uimaseura Kangasalan Kuohu *

*= useampivuotinen jatkohanke

Lisätietoa OKM:n sivuilla