Uinnin uusi kilpailujärjestelmä

#UUTINEN 27.4.2016

Liittohallitus on hyväksynyt päälinjat uinnin kilpailujärjestelmälle vuosille 2017-2020.

Uuden kilpailujärjestelmän valmistelu aloitettiin noin vuosi sitten, kun uinnin SM-kilpailuiden yhteydessä pidettiin avoin palaveri kaikille asiasta kiinnostuneille. Tuon palaverin ansiosta syntyi työryhmä joka lähti miettimään yksityiskohtaisemmin uuden kilpailujärjestelmän sisältöjä. Työryhmään halusi mukaan Aija Hakala (AUi), Olli Kantola (Cetus), Mika Kekäläinen (UiTa), Jouni Laakso (RiUS), Tommi Pulkkinen (OU) ja Heidi Rissanen (ÅSK).

Ajatuksia uudesta järjestelmästä esiteltiin ja samalla käytiin keskustelua useissa eri tapahtumissa: uinnin lyhyen radan mestaruuskilpailuissa, syyskokouksessa, valmentajaklinikalla sekä useammassa pienemmässä palaverissa.

Tavoitteena oli luoda kansallista uintia ja kansallisen tason uimareita tukeva järjestelmä siten, että myös huippu-uimareille pystyttäisiin tarjoamaan sopivia näyttöpaikkoja kansainvälisiin arvokilpailuihin. Huomiota työryhmä halusi annettavan paremmin myös kilpailuiden rytmitykseen, jotta eri tason kilpailut eivät olisi välttämättä muodostamassa usean viikon kilpailujaksoa. Taustalla oli myös ajatuksia siitä, että uimarilla tulisi olla riittävän pitkä kausi luonnollisilla tavoilla YLEn SM-viikko tuotetta unohtamatta.

Vaikka tulevan kilpailujärjestelmän yksityiskohdat ovat vielä päättämättä niin tiettyjä päälinjoja liittohallitus on kuitenkin jo hyväksynyt. Kilpailutyöryhmä tulee tekemään päätökset koskien muita yksityiskohtia.

Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin nostaa esille muutamia asioita. Syyskauden osalta kilpailuissa ei ole suuria muutoksia vaan ajankohdat pysyttelevät pääosin kuten aikaisemminkin. Kevätkauden osalta muutoksia on hieman enemmän. Grand Prix -kilpailusarja tulee jakaantumaan ainoastaan kahteen erilliseen kilpailuun. Suomen mestaruusuinnit siirtyvät kesälle, jolloin on suuri mahdollisuus, että kilpailu voi olla osa SM-viikkoa. Rollot ja Ikäkausimestaruusuinnit pysyvät omilla paikoillaan.

Pyrkimys on, että uuden kilpailujärjestelmän mukaisesti tullaan kilpailemaan jo kauden 2016-2017 alusta alkaen.