Terveyttä edistetään urheiluseuraympäristössä

#UUTINEN 29.2.2016

Uimaliitto on partnerina Sports Club for Health EU-hankkeessa, jonka tavoite on kehittää terveyden edistämistä urheiluseuraympäristössä. Projektin kakkosvaihe on jo hyvässä vauhdissa.

Uimaliitto osallistuu aktiivisesti SCforH-kokonaisuuteen, jossa kerätään Euroopan laajuisesti malleja ja esimerkkejä siitä miten terveyttä edistävä liikunta ja fyysisen aktiivisuuden lisääminen saadaan luontevaksi osaksi kansallisten liittojen toimintaa ja miten liitot omalla toiminnallaan voivat tukea paikallisten seurojen kehitystyötä.

Urheillen terveyttä II -hanke

Idea SCforH II -projektille syntyi, kun tuoreet tieteelliset tutkimukset totesivat ”hyvin reippaan liikunnan” olevan terveellistä. Tämä on tulkittu siten, että harrastamalla kovalla teholla jotakin urheilulajia esim. seurassa, ihminen voi saavuttaa merkittäviä terveyshyötyjä. Seurojen nykytoiminnassa on paljon hyviä elementtejä. Lisähyödyt on saatavissa erityisesti, kun huomioidaan terveysnäkökulmat – haasteena on, että seuratoimijat eivät välttämättä tiedä asiasta tai tunnista kaikkia huomioitavia asioita. Tällä hankkeella kehitetään malleja, miten asiaa saadaan toivottuun suuntaan niin lajiliitto- kuin seuratasolla.

Lisäksi SCforH II-projekti selvittää nykytilannetta SCforH–toimintatavasta EU-maissa sekä kehittää/päivittää uudet, koko elämänkulun kattavat SCforH-suositukset.

2/5 projektista takana – mitä on tapahtunut?

SCforH II -hanke kestää kesäkuun loppuun 2017, ja nyt projektista on takana reilu vuosi. Projekti on edennyt tavoitteiden suuntaan, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Tässä on kerrottu tiivistetysti siitä:

1. Nykytilan analyysi SCforH-toimintatavan levinneisyydestä vuosina 2008-2015 EU-maissa on valmistumisvaiheessa, alustavia tuloksia on jo saatu. Zagrebin Yliopiston vastuulla olevaan työhön on kuulunut selvittää SCforH:n mediajulkisuus (sis. sosiaalinen media) sekä SCforH:n levinneisyys Euroopan laajuisten kattojärjestöjen, kansallisten kattojärjestöjen, lajiliittojen ja seurojen keskuudessa. Osana kokonaisuutta on selvitetty asian levinneisyyttä HEPA Europe -verkostossa esim. tieteellisten artikkeleiden ja tutkimusten seulonnan ja politiikkapapereiden kautta.

Tulokset julkaistaan raportin muodossa toukokuussa 2016, mitä odotamme innolla!

2. Urheilun kattojärjestöt ja lajiliitot keräävät ja kokeilevat erilaisia malleja toteuttaa SCforH–toimintatapaa. Tavoitteena niiden työssä tässä projektissa on kerätä käytännöllisiä työkaluja urheilujärjestöjen (lajiliittojen) käyttöön, kun ne vievät asiaa seuratasolle.

3. Yliopistojen edustajat SCforH-projektissa keräävät olemassa olevaa tieteellistä aineistoa osallistujamaista liittyen SCforH projektin tieteelliseen perustaan. Heidän tavoitteenaan on selvittää, miten ihmiset eri ikäryhmissä toteuttavat terveyttä edistäviä suosituksia. Keskeisiä selvitettäviä kysymyksiä ovat myös, kuinka urheiluseurojen toiminta nykyisellään kattaa terveyttä edistävän liikunnan edellytyksiä.

4. Uudet, koko elämänkulkua (eli vauvasta vaariin/muoriin) kattavat kansainväliset suositukset luodaan eri osaryhmien tekemän työn ja aineiston synteesinä hyödyntäen tehtyjä selvityksiä, raportteja, tutkimuksia, kokemuksia ja uutta tietoa. Tämä kokoamistyö on alkanut, ja se jatkuu vuoden 2017 alkupuolelle asti.

Vielä luvassa

SCforH II-projektista on viestitty eri kanavia hyödyntäen projektin alusta alkaen. Tarkoitus on esitellä hanketta ja sen tuloksia eri tilaisuuksissa, ja siten edistää SCforH –toimintatavan hyödyntämistä. Parhaimmillaan SCforH-toimintamalli tuo seuratasolle lisäjäseniä, parantaa toiminnan laatua sekä tuo sille entistä enemmän hyväksyntää ja ehkä lisäresursseja yhteiskunnan puolelta.

Työ SCforH-projektissa jatkuu vuoden 2016 aikana suunnitelman mukaisesti. Välietappeja vuoden 2016 työskentelyssä ovat mm. seuraavat tapaamiset:

  • Nykytilannetta kartoittava ryhmä:  toukokuussa 2016 Zagreb
  • Lajiliitot ja järjestöt 27.-29.4.2016 Dublin
  • Tieteellistä taustaa keräävä yliopistojen edustajat 8.-10.5.2016 Dublin
  • Projektitiimi 18.-20.6.2016 Jyväskylä
  • Mid-term meeting loka-/marraskuu 2016

Seuraa etenemistä Facebookissa www.facebook.com/SCforH tai hankkeen verkkosivuilla www.scforh.info.