Tampere käynnisti uintiprojektin kohti vuotta 2014

#UUTINEN 23.3.2011

Tamperelaisten seurojen yhtymä, Tampereen uinnin tuki ry, on koonnut Kooveen, TaTUn ja TaUS:n riveistä 15 uimarin Swimming Team Tampereen.

Hämeen Liikunta ja Urheilu ry on myöntänyt Tampereen uinnin tuelle hanketukea 20 000 euroa tälle vuodelle. Myönnetty tuki oli alkusysäys tamperelaisen huippu-uinnin hankkeelle, Swimming Team Tampereelle, joka julkistettiin 21. maaliskuuta. Hankkeen budjetti vuosille 2011-2014 on yhteensä noin 180 000 euroa.

Swimming Team Tampere muodostuu alkuvaiheessaan 15 tamperelaisuimarista, jotka ovat syntyneet vuosina 1992-1996. Ryhmän tavoite siintää vuodessa 2014, jolloin ryhmän uimareista vähintään neljä nähtäneen EM-tason kilpailuissa nuorissa tai aikuisissa. Ryhmän valmennusvastuussa ovat tamperelaisseurojen valmentajat. Toimintaan kuuluu päivittäisharjoittelun lisäksi henkistä valmennusta ja ulkomaan leiritystä.

Swimming Team Tampereen uimarit

Emilia Lahtinen
Emmi Mäkelä
Anna Mäkinen
Fanni Riiho
Selma Ucar

Juho Eerola
Anton Herrala
Roope Kastarinen
Tommi Lehtinen
Lauri Leinonen
Jani Mäkinen
Kasperi Mikkonen
Juho Nieminen
Arttu Ristmeri
Miro Vasko


"

Henkilöt

Anton Herrala