Synttärisankari Seppälä ei päässyt finaaliin

#UUTINEN 13.12.2013

Hanna-Maria Seppälän juhlapäivä ei kruunautunut finaalipaikalla EM-uinneissa Tanskassa. Vauhti ei kohentunut aamusta riittävästi ja finaalipaikka jäi reilun neljän kymmenyksen päähän.

Perjantaina syntymäpäiväänsä viettänyt Hanna-Maria Seppälä sijoittui lyhyen radan EM-uintien 15:nneksi 100 metrin sekauinnissa. Hän ui välierissä sadasosan aamua nopeammin aikaan 1.01,20.

”Odotin kyllä parempaa aikaa, siksi olen vähän pettynyt. Taisin yrittää pikkuisen liikaa ja lasitkin lipsahti päähän ylösalaisin”, Seppälä tuumi juhlapäivänsä päätteeksi.

Lauantai-illan finaaliin olisi vaadittu 1.00,76.

29 vuotta täyttänyt Seppälä osallistuu Herningissä jo 15. lyhyen radan EM-uinteihinsa, joista hänellä on koossa 11 mitalia. Kisaurakka jatkuu mahdollisten viestien lisäksi sunnuntaina 50 metrin vapaauinnilla.

”Tällä kaudella on panostettu vinstalle pikkuisen enemmän kuin ennen”, Seppälä sanoi.

Joukkue oli järjestänyt illaksi pienet synttärijuhlat, joissa lahjaksi tuli muun muassa ruusuja sekä Lion-patukoita, ja päivänsankari pääsi myös improvisoimaan hauskaa ohjelmanumeroa joukkuetovereilleen. Seppälä on tottunut synttäreihin useasti lyhyen radan EM-uintien aikaan.

”Vanhalta tuntuu, mutta nyt taisi olla parhaat kisasynttärit koskaan. Joukkuehenki on meillä niin hyvä”, Seppälä nauroi. 


Suomalaistulokset Uimaliiton EM-kisasivulla.

Tulospalvelu LEN:n sivuilla.