Suomi jäi pisteittä nuorten EM-karsinnassa

#UUTINEN 7.5.2016

U19-joukkueiden C-lohkon karsintaturnauksesta itse nuorten EM-turnaukseen syyskuussa jatkavat Georgia ja Slovakia. Suomi jäi neljällä tappiolla karsintalohkon viimeiseksi.

Perjantai 6.5.

Aamulla suomen joukkue kävi altassa veryttelemässä. Vaikka eiliseltä saldona oli 2 häviötä oli joukkueen ilme positiivinen, rento ja yhteenhitsautunut.

Iltapäivällä vastaan asettui slovakia. Slovakia oli aikasemmissa otteluissa voittanut Ranskan ja valko-venäjän ja hävinnyt georgialle. Slovakia oli tähän astisista vastuksista kovin. Joukkue on iso kokoinen mutta kuitenkin erittäin taitava ja nopea. Ottelu alkoi slovakian näyttäessä laajalti taitojaan ja kahden erän jälkeen ottelun lukemat olivat 10-0.

Kolmannessa erässä suomikin sai vihdoin maalitilinsä auki sandor baranyn maalilla. Slovakia jatkoi kuitenkin viimestelemällä hyvällä prosentilla maalitekotilanteensa ja ottelu päättyi slovakian voittoon 17-1.

Valmentaja mika wikström toteaa että joukkueella oli selkeitä vaikeuksia maalinteossa mutta peli ilme oli selkeästi rohkeampi ja kovuuteen osattiin vastata hyvällä asenteella.

Sentterinä pelaava ville koivu pelasi hyvän ottelun saaden monta jäähyä aikaiseksi. Iso kokoinen vasta 1999 syntynyt turkulainen on hyvin pystynyt taistelemaan sentterinä voimakkaita puolustajia vastaan läpi turnauksen. Puolutuksessa roope kauhanen teki hyvän iltapuhteen ja teki hyökkäyksiin lähdettäessä pallon haussa arvokasta työtä.

Lauantai 7.5.

Lauantain ensimmäinen ottelu Valko-venäjä- ranska päättyi 11-15. Turnauksen päättävä ottelu oli georgia-suomi. Ottelussa vastaan asettui turnauksen selkeästi paras ja fyysisesti vahvin joukkue.

Georgian ykkössentteri Mitadze oli pitelemätön, taidoista kertoo sekin että on jo saanut kokemusta miesten tasolla pelaten miesten EM-turnauksessa.

Katsomo oli täynnä pelin aikana ja yleisö kannusti äänekkäästi kotijoukkuetta ollen upea 7 kenttäpelaaja.

Peli oli alusta asti georgian hallussa. Suomen puolustus kuitenkin paransi edellisistä otteluista ja sai oikea aikasella pelaamisella estettyä kontrahyökkäykset mikä oli aikasemmissa otteluissa ollut vaikeaa. Peli päättyi lopulta 23-4 georgian voittoon.

Suomen pelaajista sandor barany pelasi hyvän pelin taistellen läpi koko matsin ja selkeästi haastaen vastustajaa hyökkäyspäässä. Hienoa oli huomata että suomelta tuli uusia onnistumisia maalinteossa vielä viimeisessä ottelussakin.

Porilainen 1999 syntynyt joonas hilaja sai avattua maalitilinsä ja espoolainen wilhelm von weissenberg pääsi viimeistelemään ylivoimalla myös maalin georgiaa vastaan.

Turnauksesta itse em turnaukseen hollantiin selvitti tiensä georgia ja slovakia. Joukkueet olivat selkeästi turnauksen parhaat.

Joukkue palaa suomeen huomenna sunnuntaina ja pelaajilla alkaa hyvin ansaittu kesäloma.

C-karsintalohkon ottelut 

NEM joukkue kiittää sponsoreitaan:

  • Wisi Oy
  • Netlux Oy           
  • Nostokonepalvelu Oy
  • Canon Oy
  • TKP-Print Oy