Suomen huippu-uinti tarvitsee päävalmentajan

#UUTINEN 17.10.2012

Uimaliiton liittohallitus on tehnyt päätöksen uinnin valmennusorganisaation muuttamisesta. Oleellisin muutos on, että uinnille etsitään päävalmentaja tukemaan huippu-uimareidemme päivittäisvalmennusta.

Suomalaisen uintiurheilun tavoitteena on olla paras Pohjoismaa vuonna 2020. Liittohallituksen vuoden 2011 lopulla käynnistämän Next Wave -projektin tarkoituksena on ollut kartoittaa, millaista uutta osaamista suomalainen huippu-uintiurheilu tarvitsee tavoitteen toteutumiseksi. Projektissa on kuultu muun muassa seuratoimijoita, urheilijoita ja valmentajia. Uinnin valmennusorganisaation osalta on käsitelty erilaisia toimintamalleja, ja esille on noussut suomalaisen huippu-uinnin tarve päävalmentajalle.

Liittohallitus päätti kokouksessaan 16.10. uinnin valmennusorganisaation uudistamisesta vuoden 2013 alusta alkaen. Uinnille haetaan päävalmentaja, joka keskittyy olympialaisiin tähtäävien huippu-uimareiden ja heidän valmentajiensa päivittäisvalmennuksen tukemiseen. Päävalmentaja vastaa myös suomalaisen huippu-uinnin valmennuslinjan syventämisestä uimarinpolun eri ikäryhmien laadukkaan toiminnan takaamiseksi. Samalla uinnin valmennusorganisaation nykyisiä toimenkuvia tarkennetaan.

Uimaliiton päätös on linjassa suomalaisen huippu-urheilun muutostyön kanssa. Päävalmentajan haku käynnistetään mahdollisimman nopeasti. Liittohallitus valtuutti toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiön vastaamaan rekrytoinnista.