Suomelle enemmän NEM-semejä kuin Tanskalle!

#UUTINEN 13.7.2014

Moona Koski kauhoi EM-uintien päätöksessä finaalin kahdeksanneksi. Saman sijan otti myös historiallinen pitkän vapaauintiviestin finaalijoukkue, samalla Aino Otava päätti kisansa ennätykseen.

Moona Koski säteili ensimmäisten nuorten EM-uintiensa jälkeen, jotka tuskin jäävät viimeisiksi. Kuva: Jari Varjonen

Vuoksen Uimaseuran Moona Koski ui kahdeksanneksi sadan metrin rintauintifinaalissa nuorten EM-uintien päätösjaksossa Hollannin Dordrechtissa sunnuntai-iltana. Koski kauhoi aikaan 1.11,82, eli vauhti putosi lauantain välierätuloksesta reilut puoli sekuntia.

– Ihan OK uinti, se taisi nyt johtua vähän tekniikka-asioista, että aika jäi, ensimmäisen vinstan tulin vähän liian tiheästi, Koski kertoi.

Mitaleille vaadittiin kovat lukemat 1.09,33. Ikänsä puolesta Koski pääsee vielä ensi vuonnakin nuorten EM-uinteihin 16-vuotiaana, siksi finaalikokemus tuli tärkeään paikkaan.

– No vähän jännitti tuo finaali ja kyllä tämä viikkokin jo vähän painoi, mutta fiilis oli hyvä. Aika nappiin nämä kisat menivät, kaksisatanen olisi voinut olla vähän parempi, Koski tuumi.

Viestissä tekemisen meininkiä

Suomen tyttöjen joukkue saavutti 4x200 metrin vapaauintiviestissä finaalipaikan. Finaalissa Aino Otava, Eveliina Pihkamäki, Adelia Spångberg ja Sohvi Nenonen uivat kahdeksansiksi ajalla 8.33,49. Alkueristä aika koheni mukavasti lähes kaksi ja puoli sekuntia.

Avausosuudella uinut Aino Otava kellotti uuden ennätyksensä 2.04,98 petraten liki puoli sekuntia henkilökohtaisen 200 metrin vapaan tulostaan.

– Pyysin, että saisin aloittaa viestin, kun halusin ennätyksen vielä tähän loppuun. 2.05:n alittaminen oli tavoite. Kisat paranivat loppua kohden, Otava iloitsi.

Joukkueenjohtaja yllättyi

Suomi saavutti Dordrechtin nuorten EM-uinneista kaksi henkilökohtaista finaalipaikkaa ja kaksi viestifinaalia. Paras sijoitus oli Mikkelin Uimaseuran Ida Hulkon kuudes sija 50 metrin rintauinnissa. Moona Koski oli toinen henkilökohtainen finalisti. Viesteistä mainittavaa on tyttöjen 4x200 metrin vapaauintiviestin finaalipaikka, se oli kyseisessä lajissa Suomen ensimmäinen.

Finalistien lisäksi 13 uimarin joukkue saavutti seitsemän välieräpaikkaa Ida Hulkon, Roosa Mörtin, Sohvi Nenosen, Aino Otavan ja Lotta Upanteen toimesta. Joukkueenjohtaja Jari Varjonen summasi, että Suomi kuittasi enemmän välieräpaikkoja kuin Tanska, joka on tässä suhteessa kova päänahka.

– Joukkue toimi nyt erittäin hyvin yhteen, ja se näkyi myös tuloksissa ja välierien määrässä. Aivan näin montaa semifinaalia ei etukäteen odotettu, ja nyt mentiin Tanskastakin ohi, Varjonen huomautti.

Henkilökohtaisia ennätyksiä joukkue kellotti 20 kertaa. Yli puolet joukkueesta, kahdeksan uimaria, ovat myös nuorempaa vuosikertaa, eli pääsevät ikänsä puolesta edustamaan nuorten EM-tasolla vielä kesällä 2015.

– Tämä kertoo nyt siitä, että ensi vuonna joukkue voi olla vielä vahvempi, mutta vielä emme tiedä, miten valintasysteemi muuttuu ensi vuodelle, Varjonen aprikoi.

Vuonna 2015 nuorten EM-uinnit ovat osa European Games -tapahtumaa Bakussa, jossa mukana on myös muita lajeja, kuten yleisurheilu.

Henkilöt

Jari Varjonen