Suomalaiset EM-kisojen parihyppyfinaaliin!

#UUTINEN 23.8.2014

Taina Karvonen ja Iira Laatunen jäivät naisten kolmen metrin parihyppyjen alkukilpailussa reilusti ennätyspisteistään mutta selviytyivät kuitenkin mukaan EM-finaaliin lauantai-illaksi.

Iira Laatusella (vas.) ja Taina Karvosella jäi petrattavaa lauantai-illan EM-finaaliin. Kuva: Jussi Salminen

Taina Karvonen ja Iira Laatunen hyppäsivät Euroopan mestaruuskilpailujen finaaliin lauantai-illaksi naisten kolmen metrin parihyppykisassa. Suomalaispari oli alkukilpailun kahdeksas tuloksella 250,20. Se jäi ennätystuloksesta yli 20 pistettä, mutta riitti silti viimeiseen paikkaan EM-finaalissa.

– Se ei mennyt ihan hyvin, omalta osaltani laitan ainakin vähän jännityksen piikkiin, kun tämä oli vasta ensimmäinen kisani täällä, Karvonen sanoi.

Suomalaisten alkukisasarjaan mahtui kaksi hyvää hyppyä ja kolme hieman vaisumpaa.

– Ensimmäinen ja viimeinen hyppy onnistuivat ihan kivasti, mutta ne kolme siinä keskellä eivät niin hyvin. Toivotaan todellakin parannusta illalla, Karvonen sanoi.

EM-finaali kisataan Suomen aikaa klo 19.00 alkaen, sitä on mahdollista seurata suorana Yle Areenassa.


Suomalaistulokset Uimaliiton kisasivulla 

Tulospalvelu: www.bln2014.de