Söikö flunssa Liukkoselta sekunnin?

#UUTINEN 2.8.2012

Ari-Pekka Liukkonen yllättyi pettyen ajastaan olympialaisten sprinttimatkalla. Uinti tuntui hyvältä, mutta flunssa oli vienyt terävimmän lennokkuuden kauden tärkeimmästä startista.

Ari-Pekka Liukkonen aikoo hakea sprinttifiilistä vielä katsomalla olympialaisten yleisurheilun satasen juoksun. Kuva: Jussi Salminen

Ari-Pekka Liukkosen olympialaiset päättyivät alkueriin ainoalla matkallaan 50 metrin vapaassa. Jyväskyläläinen ui aikaan 22,57 ja oli alkuerien 25:s. Mikään ei mennyt uinnissa pieleen, paitsi vauhti. Viime viikonloppuna alkanut flunssa söi jyväskyläläisen herkkyyden.

”Täytyy kyllä laittaa flunssan piikkiin. Videolta ei löytynyt mitään, mikä olisi tuon ajan selittänyt, ja viime viikonloppuna treenivinstatkin hiipuivat 8-9 kymmenystä normaaleista. Tänään uinnissa ei ollut yhtään lennokkuutta”, Liukkonen pohti.

Miehen toukokuussa EM-altaassa uima SE 22,22 jäi siis yli kolmen kymmenyksen päähän. Sekunnin häviö flunssan vuoksi voi olla liioittelua, mutta Liukkonen ja hänen tukijoukkonsa ovat varmoja siitä, että muuten vauhti olisi ollut 21 sekunnin puolella, eli ainakin kuusi kymmenystä parempi.

”Pintautumisen kanssa tehtiin paljon töitä esileirilläkin, ja siinä mentiin paljon eteenpäin EM-kisojen ajasta, 15 metrin starttivedot kehittyi leirillä puolella sekunnilla, joten ei ole mitään mitä tässä olisi pitänyt tehdä toisin, flunssa vain vei terävyyden uinnista”, Liukkonen selvitti.

Välieräpaikka ei ollut aivan lähellä, sillä jatkoon mentiin tuloksella 22,27, mutta kiusallisen karsinta-ajasta teki se, että Liukkonen on tuon ajan saavuttanut tänä keväänä peräti kolmesti. Miesten sprinttimatkan taso välierärajan muodossa heikkeni Pekingistä yhden kymmenyksen, mutta koveni viime kesän MM-uinneista kuusi sadasosaa.

”Itse heitin arvioksi välieräajasta 21,9 oikeastaan vain siksi, että olin aika varma, että sellaiseen pystyn itse ja pääsen jatkoon. Ensireaktio tuosta karsinta-ajasta 22,27 oli se, että kyllä mä olisin tuonne välieriin ehdottomasti kuulunut. Totta kai se harmittaa”, Liukkonen tuumi.

Katso Ari-Pekka Liukkosen uinti YLE Urheilun sivuilta.

Uimaliiton kisasivu 

Torstain suomalaistulokset

Ari-Pekka Liukkonen 50 m VU: 25) 22,57 (Q 22,27)

ALL TIME top-10 (50 m):
2012-05-27            00:22.22
2012-05-26            00:22.24
2012-05-12            00:22.27
2012-06-14            00:22.30
2012-05-26            00:22.38
2010-08-14            00:22.41
2011-05-14            00:22.45
2011-06-17            00:22.50
2012-05-05            00:22.50
2010-08-14            00:22.51