Seppälä tekee paluuta huippuvauhtiin

#UUTINEN 4.12.2014

Hanna-Maria Seppälä urakoi torstaina kahdesti MM-uintien välierissä Dohassa. Suomen viestijoukkue hylättiin aamujaksossa, ja Ari-Pekka Liukkonen karsiutui niukasti päämatkallaan.

Hanna-Maria Seppälä pystyi petraamaan kauden parastaan kahdesti 100 metrin vapaauinnissa MM-kilpailujen toisena päivänä Dohassa. Alkuerissä uinti kulki jo mukavasti lukemin 53,57, mikä vei hänet jatkoon.

Iltajaksossa Seppälä pystyi vielä nipistämään lähes kymmenyksen, mutta jäi silti semifinaalien viimeiseksi, eli 16. sijalle, ajallaan 53,49. Tulos on kuitenkin Seppälän paras noteeraus sitten kesän 2012 ja neljänneksi paras aika kumipukuvuosien jälkeen. Finaaliin olisi vaadittu lähes SE-lukemat, 52,56.

Seppälä starttasi noin tuntia myöhemmin myös 100 metrin sekauinnin MM-välierissä, mutta ei yltänyt aamun vauhtiinsa, vaan aika painui päälle minuutin, 1.00,23 riitti 13. sijaan, kun alkuerissä uinti kulki 59,66, kauden parhaan arvoisesti. MM-finaalin olisi tarvittu vähintään 59,11.

Aamujaksossa draamaa

Suomen sekajoukkueviestin kohtaloksi koitui vaihtorikko ja hylkäys 4x50 metrin sekauintiviestissä. Anni Alitalo kellotti avausosuudella 50 metrin selkäuinnissa huippuajan 27,45, mutta sitä ei hyväksytä Suomen ennätykseksi, koska se on tehty sekajoukkuelajissa. Mimosa Jallow saa siis edelleen pitää tuoreen SE-aikansa 27,57.

Ari-Pekka Liukkonen joutui tyytymään 19. sijaan päämatkallaan 50 metrin vapaassa. Hän kellotti 21,69 ja jäi vain seitsemän sadasosasekunnin päähän välieräpaikasta.

Katso suomalaistulokset Uimaliiton MM-kisasivulta!

MM-uinnit katsottavissa suorana Yle Areenassa, sekä koostelähetyksinä iltaisin TV2:ssa.