Särkänniemeen Särkänniemeen!

#UUTINEN 14.6.2016

Tiistaina jatkuivat Rollojen leirirastit, joiden jälkeen suunnattiin hurvittelemaan Särkänniemeen. Illan kruunasi legendaarinen Rollo-disco.

Kuva: Essi Järvinen

Atlantis, Puolen hehtaarin metsä sekä Hannun ja Kertun kaupunkiseikkailu täyttyivät tiistaiaamuna jälleen innokkaista leiriläisistä. Ilmassa oli kuitenkin selvästi odottava ja jännittynyt tunnelma, sillä jokainen rolloilija oli varmasti tietoinen siitä, mitä iltapäivällä tulisi tapahtumaan.

Hieman ennen puolta päivää täyttyi uimahallin edusta innokkaista leiriläisistä jonottamassa busseihin, jotka veisivät heidät Särkänniemeen. Bussi toisensa jälkeen kaartoi hallin parkkipaikalle, otti kyytiinsä 100 leiriläistä ja hurautti huvipuistoon. Hattarantuoksuinen iltapäivä olikin sitten täynnä Angry Birdsiä, Tornadoa, Vauhtimatoa ja Tukkijokea. Jonoista päätellen varsinainen vetonaula oli myös tämän kesän uutuuslaite X. Pienimuotoisen gallupin mukaan rollolaisten ehdottomaksi suosikkivempaimeksi kuitenkin nousi Tornado!

Rolloilijat olivat juhlatuulella

Hulvattoman huvipuistohurvittelun jälkeen oli aika rientää majoituskoululle valmistautumaan illan discoa varten. Glitterit kimallellen ja geelit ojennuksessa Rollo-väki jaksoi jorailla koko illan kuumimpien hittien ja hempeimpien hitaiden tahtiin. Varsinkin discon viimeisellä puolituntisella tanssikengät ja laulujänteet saivat kyytiä.

Discossa jaettiin myös palkintoja mm. viestikarnevaaleista ja kaupunkiseikkailusta. Viimeinen ilta oli täynnä riemukasta menoa – mutta myös haikeutta oli ilmassa. Keskiviikkona on kotiinlähdön aika.

Tampereen Rollot Facebookissa ja netissä