Rundgren ja Slöör hyppäsivät kotifinaaleissa

#UUTINEN 27.6.2018

Keskiviikkona uimahyppyjen nuorten EM-kilpailuissa jaettiin kolmet mitalit. Suomalaisittain päivä oli odotusten mukainen. Riossa Saksaa edustanut Elena Wassen hyppäsi todella kauniisti.

Saksan Elena Wassen voitti A-tyttöjen kerrokset. Kuva: Tuomas Sauliala

Aamun alkukilpailuista Vantaa Divingin Ronja Rundgren pääsi kilpailemaan A-tyttöjen (16-18 vuotta) kerrosfinaalissa sijoittuen loppukilpailun kahdeksanneksi pistein 331,90. Aikuistasolla kilpaileva kaksi vuotta vanhempi voittaja, Saksan Elena Wassen keräsi vaikeilla hypyillään 411,50 pistettä. Hopea meni Venäjälle ja pronssi toisen Saksan hyppääjän, Pauline Pfeifin taskuun. Wassen oli täynnä iloa, sillä sai viimeisissä nuorten EM-kisoissaan kultaa ensimmäistä kertaa.

Rundgrenin valmentaja, Tania Piekkanen oli suojattinsa tulokseen hyvin tyytyväinen: 

– Finaalipaikka oli tavoitteena ja Ronja onnistui parantamaan viimeistä hyppyä ja kokonaistulosta vielä finaalissa. Seuraavaksi valmistaudutaan nuorten MM-edustukseen.

Toinen suomalainen, Uimahyppyseura Tiirojen Ruska Lehtonen, karsiutui finaalista sijoittuen 17:nneksi pistein 284,70.

Ensimmäistä vuotta A-sarjassa kilpaileva Tino Tapio oli poikien 1 metrin ponnahduslaudan alkukilpailussa 19:s pistein 383,90. Finaalissa nähtiin tiukka kilpailu, jonka voittajaksi hyppäsi Espanjan Matthew Wade Gardiner vain 0,7 pisteen erolla joukkuetoveriinsa Adrian Abadia Garciaan. Kolmanneksi tuli Brittien Anthony Harding kolmisen pistettä hopeamitalista.

Kolmannen kisapäivän päätti tyttöjen kerrosparihypyt. Suomalaispari Sofia Slöör – Ronja Rundgren sijoittui suoran finaalin viidenneksi tuloksella 217,41. Eroa palkintopallille jäi vajaat 14 pistettä. Mestaruuden vei Venäjä, hopeaa Italia ja pronssia Iso-Britannia.

Torstaina metrin ponnahduslaudalla kisataan B-tyttöjen kisa. Alkukilpailussa finaalipaikasta karsii 22 hyppääjää, joiden mukana myös Suomen Lauren Hallaselkä ja Anni Paloheimo, jotka hyppäsivät tiistaina kärkinelikkoon kolmella metrillä. Joona Heinonen ja Aarne Riekki nähdään puolestaan kerrosparihypyissä.