Rollot päättyivät aurinkoiseen karnevaaliin

#UUTINEN 15.6.2017

Rollo-leiri päättyi keskiviikkona Hyvinkäällä. Viikonlopun kisojen jälkeen rolloilijoille oli tarjolla todella monipuolista ohjelmaa sekä silkkaa hauskanpitoa.

Kuva: Jaana Sinervuo-Tarula

Yli tuhannen osanottajan vahvuudella pyörinyt Rollo-leiri päätettiin Hyvinkäällä keskiviikkona puoliltapäivin. Upean aurinkoisen kisaviikonlopun jälkeen maanantain ja tiistain leiriohjelmissa niskaan saatiin aimo annos kesäsadetta, mutta tämä ei osallistujien vauhtia hidastanut. Leiritoimintoja oli järjestetty paljon niin sisä- kuin ulkoaltailla, jolloin sadesää ei toki haitannut ainakaan altaassa olleita leiriläisiä. Tarjolla oli niin taitouinnin ja vesipallon opettelua, hyppytorneista hyppimistä, uintitekniikkaa, vesipelastusta ja suosittu Wibit-temppurata.

Kuivalla maalla harrastettiin erilaisten sisä- ja ulkoliikuntamuotojen lisäksi muun muassa partiotoimintaa. Rollo-leiriläiset pääsivät myös Hyvinkään YouMove-liikuntakeskukseen temppuilemaan muun muassa trampoliineilla. Maanantai-iltana tarjolla oli myös Superpesis-ottelun seuraamista Hyvinkään Tahkon ja Kouvolan Pallonlyöjien välillä. Pesäpallotaitojen hionta ja heittonopeuden mittaaminen tutkan avulla kuuluivat myös ohjelmaan.

Vesipallosta suoraan discoon

Tiistaina edelleen tihkusateisissa tunnelmissa oteltiin Hyvinkään ulkoaltaalla Rollo-vesipalloturnaus. Kolmella kentällä ratkottiin kolmessa eri sarjassa pikaotteluin etevimmät palloilijat. Rollojen vesipalloturnaus kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta, ja nyt poikien, tyttöjen ja sekasarjan otteluita tahkottin tauotta kolme ja puoli tuntia, vaikka peliaika ottelua kohden oli vain seitsemän minuuttia. Harmaa ja sateinen sää unohtui hetkessä, kun tuomarit puhalsivat pilleihinsä ja heittivät pallot altaaseen pelaajien tavoiteltaviksi.

Vesipallosta ei kauaa ehditty hiuksia kuivatella, kun oli jo aika lähteä viimeisen leiri-illan illanviettoon, Rollo-discoon, Hyvinkään uimahallille. Kun tiedossa oli, että illan aikana esiintyy myös poptähti Diandra, parkkeerasivat innokkaimmat musiikin ystävät eturiviin jo heti alkuillasta. Heidät palkittiin aitiopaikoilla Diandran lähes tunnin pituisen show´n ajaksi ja yläviitosiakin paikallinen artisti heitti nuorille uimareille useasti. Osa sai myös nimmarin. Ilta kruunattiin toivotuimmilla hiteillä sekä tietysti kihelmöivillä hitailla kappaleilla.

Mahtava viestikarnevaali aamuauringossa

Rollo-leirin päätöspäivä oli pyhitetty viestikarnevaalille. Tämä huikean tunnelman vesijuhla sai arvoisensa puitteet, kun aurinko nousi lämmittämään maauimalan altaan äärelle kerääntyneitä joukkueita. Ennen karnevaalin alkua nähtiin Viisaasti vesillä -vesipelastusnäytös, jossa riitti myös hupiakin tuiki tärkeiden turvallisuusasioiden ohella.

39 viestikarnevaalijoukkuetta sai lopulta altaan, johon oli viritetty 10 rataa poikittaissuuntaan. Ääntä ja värikirjoa riitti, kun karnevaaliasuiset uimarit pääsivät musiikin tahdissa kuljettamaan altaan puolelta toiselle upeita viestikapuloita. Meininki oli kerrassaan hulvatonta.

Lopuksi vielä palkittiin kunniakirjoin viestikarnevaalista viisi joukkuetta erilaisin perustein. Näin Rollo-leiri sai riemukkaan päätöksen ennen kotimatkalle lähtöä.

Ensi vuonnakin Rollot rolloillaan maauimalassa, kun Lahden Uimaseura isännöi ensimmäisiä Rollojaan Lahdessa.


Katso lisää valokuvia kuvagalleriasta