PrimaTimberistä maajoukkueen kumppani

#UUTINEN 25.1.2017

Laadukkaan kestopuun valmistaja Joensuusta, PrimaTimber Oy, toimii uinnin maajoukkueen kumppanina vuoden 2018 loppuun saakka.

PrimaTimber valmistaa erittäin laadukkaita kestopuutuotteita eri tarkoituksiin, kuten laitureihin ja terasseihin.

Itäsuomalaiseen Iivari Mononen -konserniin kuuluva PrimaTimber on vahvalla kasvu-uralla oleva perheyritystaustainen kestopuun valmistaja. Aina saatavilla oleviin kotimaisiin raaka-aineisiin luottava PrimaTimber on solminut kahden vuoden yhteistyösopimuksen Uimaliiton kanssa maajoukkueiden kumppanuudesta. Joensuusta kotoisin oleva PrimaTimber on toiminut urheilun ja liikunnan puolestapuhujana paikallisella tasolla jo pitkään, ja nyt PrimaTimber näkyy myös kansainvälisesti uintiurheilun maajoukkueiden keulakuvana.

– Kuten uintimaajoukkueella, myös PrimaTimberillä laadukkuus ja luotettavuus ovat avainasioita. Meillä on suuntana kansainvälisyys, ja vientimme kohdistuu jo Euroopan lisäksi myös Kiinaan. Näemme siis uintimaajoukkueen ohella samansuuntaista kuvaa, vaikka päämarkkinamme on kotimaa. Uintiurheilu on lähellä sydäntämme, ja arvostamme sen nykyistä päämäärätietoisuutta, kertoo PrimaTimberin liiketoimintajohtaja Joni Nousiainen.

Uimaliiton näkökulmasta PrimaTimberin arvot ovat juuri kohdallaan maajoukkuekumppanuutta ajatellen.

– Arvostan sitä, että PrimaTimber tavoittelee parasta laatua kotimaisen osaamisen kautta. Urheilija-valmentajaparien tahtotila ja ammattitaito ovat meillä sitä, mitä maajoukkueen uuden kumppanin perheyritystaustakin pohjustaa, laadukkuutta ja luotettavuutta, Uimaliiton toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö alleviivaa.

Vinkki

PrimaTimberin vinkit terassin, laiturin tai vaikka kukkalaatikon rakentamiseen kestopuusta: www.primatimber.fi