Pöytäkivi keräsi GP-uintien parhaan pistepotin

#UUTINEN 14.5.2017

Viisi avoimen sarjan ja kolme vammaisuintisarjan uimaria palkittiin sunnuntai-iltana GP-uintien päätteeksi pistekilpailun perusteella.

Leo Lähteenmäki voitti GP-pisteissä vammaisuintisarjan ennen Jessika Markkasta ja Nader Khalilia. Kuva: Jussi Salminen

Riku Pöytäkivi keräsi Espoon GP-kisan parhaat pisteet ja saavutti Budapestin MM-uintien esitysrajan 50 metrin perhosessa.


Grand Prix -uinnit huipentuivat kolmanteen kilpailupäivään Espoonlahdessa. Hienoja suorituksia nähtiin sunnuntaina 50 metrin rintauinnissa sekä naisten että miesten puolella. 

Naisten 50 metrin rintauinnissa kamppailu ykkössijasta käytiin odotetusti Oulun Uinnin Veera Kivirinnan ja Swimming Club Vuokatin Jenna Laukkasen välillä. Veera Kivirinta voitti lajin ajalla 31,43.

– Olen todella tyytyväinen tuohon illan uintiin. MM A-rajahan minulla on jo alitettuna, eli ei sen puoleen mitään hätää. Aamulla uinti oli niin älyttömän hidasta, että siihen verrattuna tämä uinti tuntui jo paljon paremmalta, tuumi Kivirinta.

Kivirinta on alittanut MM-uintien A-rajan 31,22 huimasti jo Euroopan mestaruuskilpailuissa toukokuussa ajalla 30,98.

GP-pistekilpailussa kolmannen sijan napannut Jenna Laukkanen päätti kisaviikonloppunsa Espoonlahdessa 50 metrin rintauintiin. Ajalla 31,84 Laukkanen tuli toiseksi Kivirinnan vierellä.

– Ihan hyvä uinti. Voimaa on kyllä tarpeeksi, mutta rintauinti vaatii paljon myös tekniikkaa ja sitä parantamalla kuukauden päästä varmasti jo kulkee kovempaa, kommentoi Laukkanen. 

Miehissä Helsingfors Simsällskapin Andrei Tuomola nappasi voiton ajalla 28,04, mutta kakkossijasta käytiin tiukka kamppailu Oulun Uinnin Sami Aaltomaan sekä ÅSK:n Ossi Oksan välillä. Aaltomaa voitti kamppailun ajalla 28,30 ja Oksa ui maaliin vain kolme sadasosaa myöhemmin, eli kellotti ajan 28,33.

Lauantaina 50 metrin perhosuinnissa tulevan kesän MM-kisarajan saavuttanut Riku Pöytäkivi oli hyvässä vauhdissa myös satasella sunnuntaina. Hän kellotti uuden ennätyksensä 53,77. Pöytäkivi voitti myös GP-uintien pistekilpailun.

GP-pisteet

1. Pöytäkivi Riku, Helsingfors Simsällskap 57

2. Vuorela Teemu, Swimming Jyväskylä 45

3. Laukkanen Jenna, Swimming Club Vuokatti 45

4. Heinola Nea-Amanda, Nummelan Kisaajat 39

5. Jallow Mimosa, Kampuksen Plaani 36

Vammaisuintisarja

1. Lähteenmäki Leo, Swimming Jyväskylä 2278

2. Markkanen Jessika, Helsingfors Simsällskap 2159

3. Khalili Nader, Vaasan Uimaseura 1947

Pistetaulukko GP-kisasivulla