Paralympiauinnit vauhtiin Riossa!

#UUTINEN 8.9.2016

Torstaista ensi viikon lauantaihin kisattavissa Rion paralympiauinneissa on tarjolla yhteensä 11 suomalaislajia. Meri-Maari Mäkinen ja Antti Latikka aloittavat heti kisojen avauspäivänä. Leo Lähteenmäkikin on jo tutustunut kisa-altaaseen.

Leo Lähteenmäki, Meri-Maari Mäkinen ja Antti Latikka ovat valmiita tositoimiin Riossa. Kuva: Kati Kauhanen

Suomen uintijoukkue Riossa täydentyi kolmeen maanantaina, kun jyväskyläläisuimari Leo Lähteenmäki saapui kisakylään. Lähteenmäki aloittaa urakkansa vasta ensi maanantaina, joten hän valitsi hieman myöhäisemmän siirtymisen Brasiliaan kuin Mäkinen ja Latikka.

– Hyvä fiilis, matkasta on jo toivuttu ja kaikki on kohdillaan. Kisakylä on mukava ja hyvä, että pääsee pyörällä paikasta toiseen, Lähteenmäki tuumi Riosta.

Kahta EM-hopeaa ja yhtä MM-pronssia puolustava jyväskyläläinen kisaa Riossa kolmella matkalla, 50 ja 100 metrin vapaassa sekä 100 metrin perhosessa. Päämatka 50 metriä on ohjelmassa keskimmäisenä ensi tiistaina.

– Huomenna (torstaina) edessä on ensimmäiset kovat vedot täällä. Kisapaikka vaikuttaa hyvältä, ei voi valittaa. Kaikki on kunnossa ja tilaa tuntuu olevan ihan hyvin, Lähteenmäki kertoi.

Latikka ja Mäkinen aloittavat uinnit sivulajeilla

Paralympiauintien kisa-ajat ovat hieman olympiauinteja ystävällisemmät suomalaiskatsojien kannalta. Alkuerät uidaan Suomen aikaa klo 15.30 alkaen ja finaalit klo 23.30 alkaen. Yle Areenassa on luvassa uintijaksoja suorina lähetyksinä ja lisäksi TV2 välittää suomalaislajeja koosteina.

Torstaina kisansa altaassa aloittavat Antti Latikka satasen perhosessa (klo 17.10) ja Meri-Maari Mäkinen satasen selkäuinnissa (klo 18.04). Katso suorana Yle Areenassa: areena.yle.fi 

Uinti on Rion paralympialaisten toiseksi suurin laji yleisurheilun jälkeen 620 kilpailijalla 152 mitalilajissa.


Suomalaistulokset Uimaliiton kisasivulla 

Tulospalvelu: www.rio2016.com

Paralympiajoukkue somessa:

Twitter: https://twitter.com/FinnParalympic

Facebook: https://www.facebook.com/Paralympiaurheilu/

Instagram: https://www.instagram.com/finnparalympic