Paloheimo kivikovan kisan pronssille Saksassa

#UUTINEN 26.4.2018

Dresdenin jokavuotista juniorikisaa luonnehditaan nuorten MM-kisojen jälkeen maailman kovatasoisimmaksi nuorten uimahyppykisaksi. Anni Paloheimo venyi upeasti ja otti Suomen historian ensimmäisen Dresdenin mitalin!

Kuva: Satu Uusitalo

Kahdeksan nuorta uimahyppääjää edustaa tänä viikonloppuna Suomea Dresdenin kansainvälisissä uimahyppykilpailuissa. Dresdenin Youth International Diving Meet -kilpailuissa on tänä vuonna mukana 22 maata, joista vain Saksalla, Iso-Britannialla, Espanjalla, Venäjällä ja Ruotsilla on Suomea isompi joukkue. Kilpailut jatkuvat sunnuntaihin asti.

Paloheimo ylitti itsensä tiukassa paikassa

Uimahyppyseura Tiirojen Anni Paloheimo onnistui loistavasti B-tyttöjen metrin ponnahduslaudan finaalissa ja saavutti Suomelle maan ensimmäisen mitalin tästä kovatasoisesta nuorten kilpailusta. Paloheimon kaulaan ripustettiin pronssia.

Alkukilpailun viidenneltä sijalta finaaliin edennyt Paloheimo onnistui parantamaan pisteitään finaalissa noin 15 pisteen verran. Varsinkin viimeinen hyppy, ulospäin puolitoista volttia taittaen, onnistui finaalissa loistavasti. Finaalin pisteet 306,75 ylittävät nuorten MM-kilpailuiden A-valintarajan, jonka Paloheimo on ylittänyt tältä telineeltä nyt kahdesti. Kilpailun voitti Venäjän Ekaterina Beliaeva huippupistein 335,35 ja Saksan Julia Deng saavutti hopeaa. Finaalissa nähtiin ilahduttavasti kaksi suomalaista Lauren Hallaselän sijoittuessa 9:nneksi.

Rundgrenille myös finaalipaikka

A-tyttöjen kerroksilla nähtiin myös suomalaisonnistuminen. Ronja Rundgren ylitti alkukilpailussa nuorten MM-kilpailuiden B-valintarajan pistein 351,95 ja eteni finaaliin peräti toisena. Finaalissa viimeinen hyppy epäonnistui ja tiputti vantaalaisen viidenneksi.


Livekuva ja tulokset: www.diving-dresden.net