Nuorten MM-kisat siirtyvät Helsinkiin

#UUTINEN 5.2.2014

Mäkelänrinteen uintikeskus isännöi taitouinnin kansainväliset arvokilpailut 14 vuoden tauon jälkeen. Nuorten MM-kisat aikaistuvat kolmella kuukaudella ja siirtyvät Tampereelta Helsinkiin.

Suomen Uimaliitto järjestää kansainvälisen uimaliiton (FINA) taitouinnin nuorten MM-kilpailut vuonna 2014.

Kilpailut oli tarkoitus järjestää Tampereella 22.–26. lokakuuta, mutta Tampereen uintikeskuksen peruskorjauksen viivästynyt aikataulu estää Tampereen kisaisännyyden. Peruskorjauksessa paljastuneet betonirakennevauriot siirtävät uintikeskuksen avaamisen keväälle 2015.

Taitouinnin nuorten MM-kilpailut on siirretty Helsinkiin Mäkelänrinteen uintikeskukseen. Ajankohta vaihtuu myös, kilpailut järjestetään jo 30.7.–3.8.

Taitouinti palaa Märskyyn

FINA haluaa edelleen Suomen järjestävän kilpailut hyvän järjestelymaineensa vuoksi. Mäkelänrinteen Uintikeskus Oy tuli neuvotteluissa vastaan ja tarjoaa kilpailuille erinomaiset puitteet. Vuonna 1999 valmistuneelle Mäkelänrinteen uintikeskukselle ensi kesän arvokilpailut ovat 15-vuotisjuhlatapahtuma.

Mäkelänrinteen uintikeskus on isännöinyt vuoden 2000 taitouinnin aikuisten EM-kilpailut EM-uintien ja -uimahyppyjen yhteydessä. Vuonna 2010 siellä kisattiin nuorten EM-uinnit.

"On valitettavaa, että joudumme vaihtamaan kilpailujen paikkaa ja ajankohtaa, mutta pääasia on, että saimme pidettyä kilpailun Suomessa. Valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa", kertoo nuorten MM-kisojen pääsihteeri Rolf Mikkola.

Tilaisuus nähdä maailman tähtiä altaassa

Taitouinnin nuorten MM-kilpailuihin osallistuu noin 300 uimaria 40 maasta, iältään 15–18-vuotiaita. Taitouinnin pariuinti ja joukkueuinti ovat kesäolympialajeja. Nuorten MM-kilpailuissa näiden lisäksi kilpaillaan yksinuinnissa ja yhdistetyssä vapaaohjelmassa. Viime vuosina lajissa parhaiten menestyneitä joukkueita Helsinkiin saapuu muun muassa Venäjältä, Espanjasta, USA:sta, Kiinasta ja Japanista.

Tule vapaaehtoiseksi!

Nuorten MM-kilpailut tarjoavat aitiopaikan kilpailujen toimitsijatehtäviin. Vapaaehtoisia tarvitaan monenlaisiin toimenkuviin. Ota yhteyttä: rolf.mikkola@uimaliitto.fi


Nuorten MM-kisojen sivut toistaiseksi osoitteeessa www.tre2014.fi 
Sivujen osoite tulee jatkossa olemaan www.hki2014.fi