Nuorten EM-kisojen ensimmäiset mitalit jaettu

#UUTINEN 25.6.2018

Nuorten EM-kisat käynnistyivät maanantaina Helsingissä uimahyppyjen avajaisilla ja ensimmäisellä kisalla. Suomi petrasi viime vuoden sijoitusta roimasti kahdeksanneksi. Tiistaina alkaa taitouinti Tampereella.

Kuva: Jussi Salminen

Nuorten EM-uimahyppyjen avauslajina nähtiin uudehko Jump Event, jossa maat asettavat 2–4 hyppääjän sekajoukkueen viiden kierroksen kisaan. Kisassa yhdistetään yksilö- ja parihyppysuorituksia. Formaatilla ei ole suomen kielistä nimeä, sillä se eroaa hieman aikuisten tasolla hypättävästä sekajoukkuekisasta.

Saksa vei voiton kolmen hyppääjän joukkueella ennen Venäjää ja Iso-Britanniaa, joilla oli neljän hyppääjän kokoonpanot. Saksan Lena Hentschel, Lou Massenberg ja Ludwig Schael keräsivät 294,45 pistettä. Venäjä sai 272,10 pistettä ja Iso-Britannian tulos oli 269,40 pistettä. Saksa siis voitti melko selvästi mestauutta puolustaneen Venäjän.

– Emme nyt ihan kultaa odottaneet, tällaisessa kisassa voi sattua mitä vain, mutta emme tehneet mitään isoja virheitä. Kiva kuulla kansallislaulu heti ensimmäisenä päivänä, se antaa voimaa koko joukkueelle kisaviikkoon, Saksan joukkueen jäsenet kommentoivat.

Suomelle hyvä startti kisaviikkoon

Suomi sijoittui 12 joukkueen kisassa kahdeksanneksi. Tino Tapio, Lauren Hallaselkä, Nea Immonen ja Ronja Rundgren saavuttivat 241 pistettä, mikä oli tuntuva parannus viime vuoden tulokseen ja 13. sijaan.

– Haimme varmempia hyppyjä tähän kisaan ja vältimme turhia riskejä, jotta kisat saadaan hyvin käyntiin. Mitalimaihin meillä on kuitenkin sen verran matkaa ja vaikeuskertoimissa jäämme jälkeen. Suomen kisa sujui hyvin ja tulos kohentui selvästi viime vuodesta. Tästä on hyvä jatkaa kisaviikkoa eteenpäin. Kärkimaista selvästi vielä pidettiin piilossa joitakin kovia hyppääjiä, mutta silti nähtiin muutama ihan aikuisten vaikeustason suorituskin, Suomen joukkueenjohtaja Satu Uusitalo kertoi.

Nuorten EM-kisat saivat hyvän alun, tekniikka toimi ja kisat kulkivat jouhevasti eteenpäin. Seuraa NEM-kisoja Facebookissa ja Instagramissa

Kisasivut: www.ejc2018.fi 

Tulospalvelu: ejc2018.microplustiming.com 

Finaalien livestriimi: www.dailymotion.com/lentv 

Jump Event – suora finaali

1) Saksa (Lena Hentschel, Lou Massenberg, Ludwig Schael) 294,45
2) Venäjä (Uliana Kliueva, Grigory Ivanov, Aleksandr Lebedev, Maksim Malofeev) 272,10
3) Iso-Britannia (Benjamin Cutmore, Anthony Harding, Lucas Thomson, Victoria Vincent) 269,40
…8) Suomi (Tino Tapio, Lauren Hallaselkä, Nea Immonen, Ronja Rundgren) 241,00