Never say never

Taitouinnin Suomen mestaruuskilpailut kisattiin Tampereella, jossa jo kahden viikon päästä alkaa nuorten EM-kisat. SM-altaassa nähtiin myös pari vuotta sitten EM-kisojen jälkeen uransa päättänyt Nea Hannula.

Nea Hannulan mietteet paluusta SM-kisoihin:

Lajin ja kilpailemisen perään on tullut haikailtua toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän viimeisen kahden vuoden aikana, mutta viime viikonloppuna pääsinkin taas pitkästä aikaa hyppäämään SM-altaaseen Tampereella. Vaikka edellisestä kisauinnista oli sunnuntaina kulunut aika tarkalleen kaksi vuotta, tuntui siltä, että vastahan siinä samassa tilanteessa oltiin; liivatteet päässä, kisapuku päällä, pieni jännitys vatsassa ja valmiina näyttämään mihin pystyy. Viikonlopun aikana kävi muutaman kerran mielessä, että pakkohan sitä on olla hullu, kun päätti ottaa nenäklipsit eläkkeeltä ja palata, vaikkakin vain hetkellisesti, takaisin altaaseen.

Mutta onneksi sen tein, sillä kun vihellys kuului ja musiikki lähti soimaan niin tuntui maailman luonnollisimmalta hypätä pää edellä altaaseen ja antaa mennä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee tuomareiden eteen esiintymään ja tekemään sitä mitä rakastaa. Ja se, mikä teki tästä vielä parempaa oli, että pääsi uimaan yhdeksän muun ihmisen kanssa – joukkueessa uimisessa on sitä omaa erityistä fiilistä.

Kun pääsin viikonlopun jälkeen kotiin jälleen yksi SM-kultamitali lisää kokoelmassa, niin perheeni kysyi minulta, että oliko tämä nyt oikeasti tässä, olenko nyt valmis? Vastasin vain, että never say never!

Nea Hannula

Taitouinnin SM-mitalistit

Juniors:
Solo free + figures
1. Melania Sainio (Cetus), 138,8757
2. Sanni Heinonen (Cetus), 134,5162
3. Viivi Pöykiö (KuUS), 128,3928

Solo Technical
1. Melania Sainio (Cetus), 71,5490
2. Sanni Heinonen (Cetus), 68,4099
3. Viivi Pöykiö (KuUS), 64,5937

Duet free + figures
1. Lili Jokinen & Melania Sainio (Cetus), 138,2748
2. Sanni Heinonen & Iiris Veikkolainen (Cetus), 133,6486
3. Annika Harjula & Iida Lukkarila (OU), 124,0000

Duet Technical
1. Lili Jokinen & Melania Sainio (Cetus), 68,3344
2. Sanni Heinonen & Iiris Veikkolainen (Cetus), 67,3581
3. Veera Laurila & Sanni Parpala (Vanders), 57,1140

Combo
1. Cetus, 72,3667
2. OU, 67,1667
3. Cetus, 61,4667

Team
1. Cetus, 136,5869
2. ÅSK, 106,8457

Seniors:
Solo free
1. Linnea Pitkänen (OU), 72,0667
2. Melania Sainio (Cetus), 71,6000
3. Inka Hirsilä (OU), 71,0000

Solo Technical
1. Inka Hirsilä (OU), 67,6294
2. Linnea Pitkänen (OU), 65,5357
3. Lauriina Heinonen (Vanders), 57,8608

Duet free
1. Lili Jokinen & Melania Sainio (Cetus), 71,6333
2. Sanni Heinonen & Iiris Veikkolainen (Cetus), 69,7333
3. Annika Harjula & Iida Lukkarila (OU), 64,9000

Combo
1. Cetus, 73,0000
2. OU, 67,1667

Team
1. Cetus, 72,5000

Kaikki tulokset